Edellisen päivän känneistä seurannut pieni darranpoikanen sekä Fuji-kävelyn ja Shibuya-hengailun aiheuttama uupumus takasivat sen, että Roppongi-päivämme oli todella laiska! Heräsimme ties kuinka myöhään aavistuksen krapulaiseen oloon ja nousimme ylös todella hitaasti syömään aamupalaa/lounasta. Kello oli jo pitkälti iltapäivän puolella, kun viimein saimme aikaiseksi lähteä suunnistamaan kohti valtavasta Roppongi Hills -shoppailukeskuksesta sekä yöelämästään tunnettua Roppongin kaupunginosaa. Yöelämään tutustumisen tiesimme jättävämme tällä kertaa väliin, mutta Roppongi Hills sekä alueen muut nähtävyydet piti kuitenkin käydä vilaisemassa!
Juna-asema sijaitsi heti Roppongi Hillsin vieressä ja spottasimme oitis myös yhden ympäri maailmaa sijaitsevista Maman-hämähäkkiveistoksista, jolla on pysyvä sijainti Roppongi Hillsissä sijaitsevan, Mori Art Museumin ulkopuolella. Valtava veistos oli vaikuttava, mutta toki meille hämähäkkikammoisille myös hurja näky ja pitihän siitä ehdottomasti kuva jos toinenkin napata!
Veistoksen luota matkamme jatkui viereiselle kaiteelle kuvaamaan Tokyo Toweria, jonka olimme jo moneen kertaan spotanneet kaukaisuudessa seikkaillessamme ympäri kaupunkia, mutta emme kertaakaan vielä näin läheltä. Tämän lähemmäksi emme tuota tornia tämän reissun aikana menneetkään, mutta tältäkin etäisyydeltä saimme mielestämme riittävän hyvät kuvat napattua tuosta jokseenkin Eiffel-tornin näköisestä pytingistä.
Kuvat otettuamme jatkoimme matkaa alas meneviin portaisiin, joita saimmekin kävellä melkoisen määrän, kunnes löysimme itsemme pienestä, modernien rakennusten ympäröimästä puistosta. Portaita kävellessä ei voinut kuin ihmetellä, kuinka sekavaksi ihminen osaakaan suunnitella rakennuskomplekseja; eksymisen vaaraa ei tietenkään suoranaisesti ollut, mutta eri suuntiin vieviä portaikkoja tuntui silti olevan tarpeettoman iso määrä!
Pieni puisto oli melko nopeasti kävelty läpi, mutta mukavan rauhallinen mesta oli kyseessä siitä huolimatta ja kirsikankukkia sekä erinäisiä muita kasveja pääsi jälleen ihailemaan urakalla. Puiston tsekattuamme poikkesimme vieressä sijaitsevaan mediapytinkiin, jonka alakerrasta löytyi erinäisten japanilaisten TV-sarjojen fanikamaa myyvä kauppa. Siistiä ostettavaa olisi taas piisannut vaikka kuinka, mutta suolainen hintataso jätti tavarat tältä erää hyllyyn.
Puistosta lähdimme köpöttelemään portaikkoja pitkin takaisin kohti kompleksin ylempiä kerroksia. Mielenkiintoisia kauppoja ei juurikaan osunut silmään, paitsi muuan lemmikkikauppa, jota oli pakko käydä vilkaisemassa. Kaupasta löytyikin toinen toistaan söpömpiä kissan- ja koiranpentuja, joita viivyimme ihailemassa hetkisenkin! Kaupan tiloissa sijaitsi myös eräänlainen lemmikkien kauneushoitola, mutta harmiksemme yksikään epeli ei juuri sillä hetkellä ollut hoidettavana.
Muut kaupat olivat suurimmaksi osaksi kalliita merkkiliikkeitä, joten ne oli helppo skipata alkaessamme etsiä ruokapaikkaa kurnivaa nälkäämme helpottamaan. Ylemmästä kerroksesta löytyi useampikin hyvän kuuloinen ravintola, mutta hintataso oli lähes joka mestassa sitä luokkaa, etteivät ne tulleet kysymykseenkään. Käppäilimme takaisin ulos jatkamaan etsimistä ja nappasimme samalla parit kuvat iltavalaistuksessa näkyvistä maisemista. Ruokapulmammekin ratkesi valitettavan helpolla ja tylsällä ratkaisulla kävellessämme lähistöllä sijaitsevaan Mäkkäriin, jonka ateriat kyllä upposivatkin sitten paremmin kuin hyvin sudennälkäämme!
Kuvut täytettyämme jatkoimme matkaa alas katutasolle ja kohti Tokyo Midtown -nimistä ostoskeskusta, joka sijaitsi vähän matkan päässä Roppongi Hillsistä. Tässä vaiheessa iltaa kello alkoi olla jo niin paljon, etteivät kaupat olisi enää auki kuin jonkin aikaa, mutta ehdimme silti ihan hyvin vielä tähän toiseenkin ostoskeskukseen. Matkalla piipahdimme vielä toiseenkin eläinkauppaan, jossa oli koirien ja kissojen lisäksi muitakin söpöjä elukoita myynnissä.
Tokyo Midtown oli vaikuttavan kokoinen ja näköinen mesta, mutta muutoin se ei oikeastaan sen erityisemmin jäänytkään mieleen, ainakaan kauppojensa osalta; kuten Roppongi Hillsissä, oli suurin osa kaupoista pelkkiä kalliita merkkiliikkeitä. Mielenkiintoisinta nähtävää ja koettavaa tarjosikin mestan ruokapuoli; ison ruokakaupan lisäksi Tokyo Midtownissa sijaitsi useita pieniä erikoisliikkeitä, joissa myytiin mielenkiintoisen näköisiä ruoka-aineksia. Vaikka teimmekin ainoat ostoksemme isossa ruokakaupassa, josta nappasimme mukaan iltapalaa hotellille, oli silti hauska käydä katsastamassa näiden pienten erikoisliikkeidenkin tarjonta. Ruoat ja juomat ostettuamme matka jatkui takaisin hotellille.
No comments:
Post a Comment