Aamusella herättiin ja päästiin nauttimaan matkan ensimmäisestä hotelliaamiaisesta. Tarjolla oli lista jolta sai valita yhden juoman ja yhden ruoan ja jälkkärin. Ei kovin kattavaa, mutta saipahan ainakin jotakin mahaansa. Millie tiedusteli englantia osaavalta henkilökunnalta mitä hyvä tee mahtaa olla jota monissa paikallisissa ravintoloissa on ollut tarjolla. Selvisi, että tee on vietnamilaisten oma tekemää teetä, jota ei ole mahdollista ostaa valmiina. Teen lehdet keitetään paahdettujen hasselpähkinöiden kanssa josta teehen tulee Kinder buenomainen maku ja tuoksu. Mielettömän hyvää etenkin kylmänä juomana!
Olimme varanneet hotellin kautta kuljetuksen Hoi Aniin noin 100 000 dongin (~5€) hintaan per hlö bussikuljetuksella. Hotellin maksama taksi haki meidät hotellilta vähän aamiaisen jälkeen ja vei meidät läheiseen matkatoimistoon. Olisimme ihan hyvin voineet kävellä moisen matkan, matkaa oli vain noin pari korttelia.
Kun tupsahdimme matkatoimistolle odottelemaan bussia alkoi myyjä heti kaupata meille bussikuljetuksen sijaan privaattiautoa, jolla pääsisimme lisähintaa vastaan vierailemaan Marble mountainsille, Marmori vuorille. Ensin kieltäydyimme tästä tarjouksesta kokonaan, vaikka olimme harkinneet juurikin kyseistä vaihtoehtoa jo pari päivää aikaisemmin itse. Dongit vaan alkoivat pyöriä silmissä, jonka vuoksi ensin kieltäydyimme ja myyjä alkoi murjottaa ja näyttää elämäänsä kyllästyneeltä. Pohdimme asiaa vielä hetken suomeksi keskenämme ja päädyimme siihen, ettei summa olisi kuitenkaan kovin suuri, jotta näkisimme vuoret samalla reissulla, ja pohdimme että Hoi Anista järjestettävät retket olisivat varmastikin kalliimpia.
Päädyimme siis privaattiautoon ja kuljettajaan ja kahden tunnin vierailuun vuorilla 150 000 dongin (~7,5€) lisähintaa vastaan per hlö.
Kuljettaja tulikin paikalle melkein heti ja myyjätyttökin oli yhtäkkiä kovin paljon pirteämpi ja yllättäen lähtikin mukaamme. Myyjä kertoili meille joistakin paikoista matkan varrella hieman suurpiirteisesti. Pysähdyimme ennen vuoria marmoripatsaita myyvässä liikkeessä, jossa liikeen erään myyjän piti esitellä meille paikkaa ja kertoa patsaiden valmistuksesta. Opastuksen sijaan myyjä näytti kyllästyneeltä ja viittoili meitä vain sisätiloihin tuijottamaan hyllyillä olevia vihreitä kiviteoksia. Emme olleet kovin kiinnostuneita niistä vaan enemmänkin puutarhassa olevista suurista Buddha- ja lohikäärmeteoksista, joten pyysimme saada mennä puutarhan puolelle. Myyjä näytti jälleen kyllästyneeltä ja yritti tyrkyttää meille jotakin suurta marmoripatsasta, sen voisi kuulemma lähettää laivalla meille. Pihalla olevat mötikät olivat siis mitoiltaan muutamasta kymmenestä sentistä useaan metriin, painoa isoimmilla piisasi arviolta täyteen lastatun auton verran ellei enemmänkin ja hintalapuissa näkyneistä summista oli mahdoton sanoa, mistä rahayksiköstä edes oli kyse, mutta hintaa näillä kivipaaseilla joka tapauksessa piisasi varmasti enemmän kuin halusimme tietääkään. Tottahan toki pari valkoista lohikäärmepatsasta olisi ollut upea näky vaikkapa rapun oven edessä; naapureillakaan tuskin olisi ollut mitään sanottavaa esimerkiksi rappuun ykskaks ilmestyneistä marmorisista kulkuesteistä ja kun kuljetuskin olisi vielä sujunut niin kätevästi suoraan Vietnamista Suomeen meritse, vain muutaman kymmenen tuhannen kilometrin verran matkaa taittaen ja näin ollen tuskin lainkaan toimituskuluja lisäten, on pakko todeta, että harkitsimme ehdotusta ehkä nanosekunnin verran. Huonoja puolia oli kuitenkin ehkä hieman enemmän kuin hyviä, joten kieltäydyttämme tarjouksesta kohteliaasti myyjä poistui paikalta sanomatta mitään ja tämä harvinaisen antoisa kierros oli kaikesta päätellen virallisesti päättynyt. Kylläpä oltiin jälleen yhtä kokemusta rikkaampia!
Pian ajoimmekin sitten vuorille, jota olivatkin ihan kaupan vieressä. Reissun myynyt tyttö näytti mistä kuski tulisi meidät hakemaan ja oli heittää meidät suunnilleen ulos autosta. Olimme vähän ihmeissään kun kaikki tapahtui niin nopeasti ja noutopaikkakin oli aavistuksen epäselvä. Tyttö sanoi että jos maksamme parisataa dongia (~10€) lisää hän voi lähteä oppaaksi. Naurahdimme mielissämme ja sanoimme, että kyllä pärjäämme itsekin, sillä arvelimme kivien tuijottamisen onnistuvan meiltä ihan omin voiminkin ilman kattavaa tietoiskua aiheesta. Jälleen saimme osaksemme tytön todella vihaisen ja myrtyneen ilmeen kun kieltäydyimme hänen tarjouksesta ja tiedustelimme kuitenkin varmuuden vuoksi hänen nimeään ja puhelinnumeroa johon voisimme soittaa jos vaikka kuski ei ilmaantuisikaan paikalle rinkkojemme kanssa. Tyttö alkoi inttää että numero löytyisi kyllä hänen antamastaan kuitista. No emmepä saaneet koko säädöstä minkäänlaista kuittia ja outo epäileväinen tunne koko reissusta alkoi nousta kurkkuun...
Tyttö tuhersi meille jonkin numeron ja antoi jonkun nimen, josta ei tosiaankaan voinut tietää olivatko saamamme tiedot edes oikeita. Siinä me sitten seisoimme mukanamme vain arvotavaramme kun auto kaasutti tiehensä rinkat mukanaan ja tulisi ehkä noutamaan meidät kahden tunnin päästä jostain hieman epämääräisestä paikasta...
Ostimme edulliset sisäänpääsyliput vuorille ja ajattelimme että taas meni lisää rahaa johonkin (onneksi tällä kertaa vaan muutama kymmensenttinen)... Kipusimme hyvin epätasaisia ja pelottavia kivirappusia ylös vuorelle ja hikoilimme hulluna kuuman auringon alla.
Päästyämme ensimmäiselle tasanteelle käyskentelimme katsomassa luolia ja eräs mummeli yritti koko ajan myydä meille jotakin juotavaa melkein väkisin. Mitään emme ostaneet kun meillä oli vettä omasta takaa mukana.
Ylhäällä vuorella sijaitsi näköalatasalle, josta näkyi todella kauas merelle ja mantereelle. Portaat ylös olivat todella pelottavat, kapeat ja epätasaiset. Vähän väliä piti hengähtää sillä aurinko porotti todella kuumasti. Ilmasto oli lämmennyt useamman asteen siitä kun ensikertaa tulimme Vietnamiin.
Varsinkin luolat olivat hienoja vuorilla, näköalatasanteen näkymä ei ollut niin kummoinen varsinkaan mantereelle päin, kun manner oli todella kuivaa ja kellertävää. Ja oli hieman vaikea nauttia maisemista kun koko ajan pelotti takaraivossa, että josko kuski ja rinkkamme eivät koskaan saavukaan takaisin... Olisi ikävää viettää seuraavat miltein kaksi viikkoa samoissa kuteissa!
Alastulo vuorilta oli hankalaa epätasaisten ja paikoitellen liukkaiden rappusten vuoksi. Alhaalle päästyämme marmoritavaroita myyvät mummelit hyökkäsivät kimppuumme ja pyysivät jokainen vuorollaan, että tulisimme katsomaan jotakin heidän kaupastaan. He eivät halunneet uskoa kieltäytymistämme, emme tosiaankaan halunneet ostaa mitään turhaa, joten miksi mennä edes katsomaan kauppaan. Myyjä vaan tuputtaisi kuitenkin jotakin ja sisällä kaupassa on aina hanakalampi päästä ostotilanteesta pois. Ostettuamme jäätelöt, kuskimme kaartoikin paikalle. Olo oli todella huojentunut!
Matka meni nopeasti autokyydillä ja oli ihanaa päästä suoraan hotellille. Pelkäsimme koko automatkan että perille päästyämme kuski alkaisi vaatia lisää rahaa reissusta, sillä emme tosiaan olleet saaneet minkäänlaista kuittia asiasta. Onneksi kuski vain ojensi meille tavaramme reissun lopuksi ilman lisävaatimuksia.
Vastaanotto hotellilla oli erinomainen. Palvelu oli ystävällistä ja meille tultiin näyttämään huone henkilökohtaisesti ja tavaratkin kannettiin huonepalvelun puolesta yläkertaan. Huone oli iso ja sänky vasta valtava olikin! Huoneessa oli kaksi 120cm sänkyä laitettu yhteen eli kierimistilaa jopa 240cm! Sängyn päälle oli aseteltu kukkia sydämenmuotoon tervetulotoivotukseksi ja pyyhkeet muotoiltu joutseniksi. Jääkaapista löytyi hedelmälautanen ja ilmaista vettä. Olimme tyytyväisiä hotellivalintaamme tällä kertaa.
Loppu päivän otimme todella rauhallisesti, otettiin pienet unoset stressaavan reissun jälkeen ja illalla käytiin kävelemässä hieman vanhassa kaupungissa ja syötiin illan aikana jopa kahdessa eri ravintolassa halpaa ruokaa ja pieniä annoksia.
No comments:
Post a Comment