Oh my fucking God! Reissun ilman muuta tähän asti rankin osuus tuli koettua matkalla Koh Samuista Malesian puolelle Alor Setariin; kuten otsikkokin kertoo, ei matkan pituus kilometreissä olisi ollut edes pitkä, mutta odotteluineen kaikkineen tuohon matkaan kului n. 32 tuntia kaikkiaan. Pääpiirteissään matka sujui näin:
Lauttamme Koh Samuilta Surat Thaniin olisi pitänyt lähteä liikkeelle klo 13:30. Heräilimme aamupäivällä siten, että ehtisimme ennen lautalle lähtöä käydä syömässä lounasta, jottei kesken lauttamatkan ehtisi tulla hullu nälkä. Yritimme syödä lounaan mahdollisimman hitaasti aikaa kuluttaaksemme, mutta lautan lähtöön oli silti vielä noin tunnin verran aikaa lounaan jälkeenkin, joten menimme sataman lähellä olevan ison katoksen alle istuskelemaan muiden lauttaa odottelevien matkalaisten sekaan. Ilkka yritti vaihtaa etukäteen ostamamme kupongin varsinaisiin lauttalippuihin katosalueella olevassa pöytäkojussa, mutta pöydän ääressä istunut, harvinaisen pahasti elämään kyllästynyt ja naama norsu vitulla ollut kurppa käski vain töykeästi mennä vaihtamaan liput läheiseen matkatoimistoon. Tässäpä taas sitä kuuluisaa thaimaalaista hymyilyä ja iloisuutta!
Millie kävi sitten vaihtamassa liput toimistossa ja osti samalla meille liput Surat Thanista Hat Yaihin menevään yöjunaan, jotta varmasti saisimme paikat siihen eikä kulku kohti Malesiaa katkeaisi siihen. Odottelu jatkui edelleen eikä mitenkään yllättävää ollut, että lautta oli taas vaihteeksi myöhässä. Noin 14:45 maissa eli reilun tunnin verran myöhässä lautta pääsi vihdoin lähtemään.
Ilkka oli pelännyt tätäkin lauttamatkaa, sillä kaksi edellistä laivareissua oli sujunut rattoisasti yrjöilyn parissa. Tällä kertaa pelko oli aiheeton, sillä lautta kulki todella tasaisesti eikä huonosta olosta ollut tietoakaan. Noin puolentoista tunnin matkan jälkeen lautta alkoi suureksi ihmetykseksemme hidastaa ja tekevän rantautumista, sillä olimme luulleet matkan kestävän pidempään. Muut matkustajat alkoivat kerätä kimpsuja ja kampsuja ja koitimme kysellä mitä tapahtuu, mutta kukaan ei oikein osannut sanoa mitään. Poistuttuamme lautalta selvisi, että loppumatka Surat Thanin juna-asemalle kuljettaisiinkin bussilla lautan sijaan. Saimme tiedustella vielä pariltakin eri ukkelilta oikeaa bussia, jotta emme varmasti menisi väärään. Todella upeasti hoidettu tämä tiedonkulku asiakkaille!
Matka lauttasatamasta juna-asemalle ilmastoimattomassa bussissa kesti reilun tunnin, jonka jälkeen alkoikin varsinainen riemu; 8 tunnin odottelu klo 1:27 lähtevään yöjunaan! Yritimme aluksi kuluttaa aikaa syömällä juna-asemaa vastapäätä olevassa katukeittiössä, jossa oli ihan törkeän hyvää ruokaa! Ruoan jälkeen haimme vielä pienet jälkkärit läheisestä 7-Elevenistä, jonka jälkeen leiriydyimmekin juna-asemalle seuraaviksi tunneiksi junaa odottelemaan. Aika kului niin rattoisasti kuin mahdollista noppapelejä pelatessa ja saimme jälleen seuraksemme koirakaverin, joka oli seurannut meitä 7-Eleveniltä asti. Muillakin odottelijoilla taisi aika käydä todella pitkäksi, sillä tuntui että monet ihmiset seurasivat pelailuamme paremman tekemisen puutteessa.
Kello 23 tienoilla junan saapumiseen oli vielä yli kaksi tuntia aikaa, joten päätimme käydä uudelleen samassa kojussa syömässä kuin aiemminkin. Ruoka tuli niin nopeasti ja oli niin hyvää, ettemme saaneet kauaa aikaa kulutetuksi sitä syödessä. Haimme vielä parit vesipullot läheisestä Family Martista ennen paluuta juna-asemalle odottelua jatkamaan. Asemalla rupesimme juttusille erään saksalaisen jäbän kanssa, joka oli itse matkalla Kuala Lumpuriin ja niin ikään odotellut junaa jo useamman tunnin. Hänen junansa olisi pitänyt saapua kello 0:30 maissa, mutta ei liene yllätys, että kyseinen juna oli myöhässä sen tunnin verran, mikä tarkoitti sitä, että meidänkin juna olisi reilusti myöhässä taas vaihteeksi! Noin klo 2:20 meidän 9 tuntia kestänyt odottelumme palkittiin, kun junamme vihdoin saapui. Rättiväsyneinä dumppasimme rinkkamme makuupaikkojen alle ja kiipesimme yläpetipaikkoihimme makoilemaan ja yrittämään nukkumista.
Kumpikaan meistä ei ollut koskaan aiemmin matkustanut yöjunassa missään, joten odotimme kokemusta innolla! Totuus oli ihan toinen; juna rämisi, kolisi, pomppi, heilui ja huojui puolelta toiselle sen kulkiessa älytöntä vauhtia eteenpäin ja välillä tuntui, että lennämme punkistamme kuin leppäkeihäät (näin olisi voinut käydäkin ilman petien reunalla olevia turvavöitä)! Millie sai alkuyöstä pari tuntia unta ja Ilkkakin loppuyöstä ehkä jokusen minuutin, mutta muilta osin 5 tuntia kestänyt junamatka jäi totaalisen unettomaksi. Noin 7:30 maissa konduktööri herätteli meitä ja ilmoitti junan olevan pian perillä Hat Yaissa. Silmät rättiväsyneinä kömmimme ylös punkistamme ja valmistauduimme hyppäämään junasta Hat Yaihin.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti siirtyä Malesiaan vasta seuraavana päivänä junalla, johon olimme varanneet liput jo ennen reissua; tässä tapauksessa meidän olisi siis pitänyt etsiä majapaikka Hat Yaista ja viettää seuraava yö siellä. Päätimme kuitenkin koittaa kysäistä Hat Yain juna-asemalta, josko tälle päivälle olisi vielä ollut lippuja vapaana Malesian puolelle ja kah - vaivaiseen 180 bahtin hintaan saimme 2 lippua samana päivänä klo 16 lähtevään junaan kohti Alor Setaria, jotka ilman muuta otimme! Edessä oli siis jälleen reilun 8 tunnin odotus pahamaineisessa Hat Yain kaupungissa, joka oli saanut maineensa islamilaisten aiheuttamien levottomuuksien ja pommituksien vuoksi; jopa Mondon matkaoppaassa Hat Yaista oli mielestämme jopa melko halveksivasti sanottu tyyliin, että jää Hat Yaihin yöksi omalla vastuullasi jos uskallat.
Näiden sanojen perusteella odotimme Hat Yain olevan täysi paskaloukko vailla mitään tekemistä. Paikka näytti kuitenkin hyvinkin viihtyisältä kävellessämme aamutuimaan tyhjillä kaduilla vailla minkäänlaisia liikenneruuhkia, ainakin huomattavasti viihtyisämmältä kuin Bangkok vaikkapa! Suurin osa kaupoista oli vasta avautumassa ja hämyisten thaimaan hieroglyfikielisten kojujen ja pikkuputiikkien sijaan kaduilla näytti olevan enemmän länkkärikirjaimilla varustettuja kylttejä (joista emme tietenkään sen enempää mitään ymmärtäneet :D), vaatekauppoja, kiinalaisputiikkeja sekä astetta isompia tavarataloja. Yritimme aluksi etsiä mitä tahansa mestaa mistä saisi aamiaista ja jossa olisi wi-fi, jotta voisimme varata majapaikan seuraavasta kohteestamme, Alor Setarista. Ensimmäisenä vaihtoehtona tuli mieleen McDonald's, jonka opastekyltin näimmekin pienen kävelyn jälkeen. Mäkkärissä oli tuohon aikaan tarjolla ainoastaan aamiaismenut ja tilasimme täsmälleen samat annokset kuin reilu vuosi sitten Bostonin lentokentällä. Koitimme samalla kysyä wi-fistä, jota mainostettiin ravintolan ulkopuolella isoin kyltein; työntekijät mongersivat huonolla englannilla, että wi-fi olisi auki aamukymmenestä eteenpäin paikan vieressä olevan hotellin nettikahvilassa. McMuffinit syötyämme päätimme käydä viemässä rinkat takaisin juna-aseman tavarasäilytykseen ja yrittää hengata läheisissä ostoskeskuksissa koko päivän ja jossain vaiheessa käydä hotellin nettikahvilassa hommaamassa majoitus Alor Setarista.
Kellon lyötyä kymmenen saimme majoituksen hommattua, hengailimme ostoskeskuksissa mitään ostamatta ja söimme lounaan niin ikään Mäkkärissä, kunnes kello alkoi lähestyä kolmea, jolloin hipsimme takaisin juna-asemalle. Laiturilla seisoskellessa sherlockasimme, että junamme taisi olla jo lähtövalmiina laiturilla ja niinpä kävimme katsomassa, josko sinne pääsisi jo sisään istumaan. Löysimme istumapaikat vielä tässä vaiheessa melko tyhjästä junasta ja istuimme odottelemaan junan lähtöä. Juna alkoi pikkuhiljaa täyttyä ja meillä iski pieni pelko perseeseen, että oliko junassa sittenkin määrätyt istumapaikat (lipunmyyjä oli väittänyt, että junassa voisi istua mihin tahansa), sillä osa ihmisistä vaihteli jatkuvasti paikkaansa ja osa hääti toisia pois paikoiltaan näyttäen paikkalippujaan. Kukaan ei kuitenkaan tullut häätämään meitä pois ja junan lähtiessä liikkeelle konduktöörikään ei sanonut istumapaikoistamme mitään, joten pysyimme paikoillamme turvallisin mielin.
Reilun tunnin matkaamisen jälkeen juna alkoi pysähtyä ja ihmettelimme taas kerran vaunussa tapahtuvaa hälinää, sillä kaikki muut matkustajat alkoivat kerätä kamppeitaan ja rynniä vaunusta ulos. Tuntui oudolta, että näin moni jäisi jo näin pian pois junasta, kunnes päättelimme ulkona näkyvistä piikkilanka-aidoista, että olimme jo Malesian rajalla ja oli rajanylitysseremonian vuoro. Tavalliseen tapaamme tulimme junasta ulos viimeisinä ja saimme jonottaa pisimpään passintarkastuksessa; ei muuten väliä, mutta pelkäsimme menettävämme istumapaikkamme tätä menoa. Rajanylityksessä ei sen kummempia tapahtunut eivätkä tullimiekkoset edes tarkistaneet rinkkojamme sen kummemmin, vaikka Malesiassa on melko tiukat rajoitukset siitä, mitä saa rajan yli tuoda.
Seuraava sekoilu tapahtuikin sitten yrittäessämme palata junaan; menimme istumaan eri paikoille kuin aiemmin ja tässäkin vaunussa ihmiset pomppivat täyttä häkää paikoilta toisille ja häätivät toisiaan pois. Ikäväksemme jouduimme itsekin luovuttamaan paikkamme pois ja etsiä uusia, kunnes vihdoin ja viimein löysimme junan työntekijän, jolta kysyimme istumapaikkapolitiikasta. Hämillään ollut jannu ei osannut sanoa juuta eikä jaata asiaan vaan ainoastaan sen, että meillä oli vääränlainen lippu ja meidän pitäisi käydä asemalla vaihtamassa se toisenlaiseen. Hienoa kertoa se tässä vaiheessa, kun juna oli lähtemässä liikkeelle hetkenä minä hyvänsä! Onneksi paikalle pomppi toinen työntekijä, joka kävi pikavauhtia puolestamme hakemassa meille liput, joista jouduimme vielä maksamaan lisähintaa emmekä saaneet edes vierekkäisiä istumapaikkoja. Taas aivan käsittämättömän perseestä tämä tiedonkulku; matkustajia pompotetaan paikasta toiseen, Hat Yain lipunmyyjä ei viitsinyt mainita myyneensä meille vajaita lippuja saati maininnut että liput pitäisi vaihtaa toiseen, kukaan junassa olleista työntekijöistä ei myöskään kerro asiasta mitään sen enempää ja itse pitäisi vielä osata etsiä määrätyt istumapaikat junassa, jossa vaunuja ei ole merkitty millään lailla!
Tässä vaiheessa väsymys ja vitutus olivat sillä tasolla, että istuimme vain ensimmäisille vastaantuleville istumapaikoille, joista konduktööri vielä kerran kehotti meitä vaihtamaan oikeille paikoille parin vaunun päähän, sillä juna tulisi ilmeisesti melko täyteen. Teimme työtä käskettyä ja menimme suunnilleen oikeille paikoillemme puolityhjään vaunuun, joista konnari ei meitä onneksi enää häätänyt pois osittain ehkä siksi, että juna olisi seuraavan pysäkin jälkeen perillä Alor Setarissa. Noin klo 20 tienoilla juna viimein pysähtyi Alor Setarissa, hyppäsimme junasta pois rinkat selässä ja yritimme lähteä etsimään automaattia, jotta saisimme käsiimme Malesian ringgejä, sillä emme olleet käyneet vaihtamassa bahtejamme Malesian valuuttaan.
Automaattia ei näkynyt mailla halmeilla, mutta sen sijaan törmäsimme innokkaaseen taksikuskiin, joka olisikin ollut seuraava tehtävä automaatin löytämisen jälkeen. Kuski sanoi tietävänsä mistä löytää automaatin ja lupasi kyyditä meidät hotellillemme 20 ringgin (n. 5€) hintaan. Tässä vaiheessa ei enää hirveästi kiinnostanut maksammeko kyydistä liikaa, kunhan vain pääsisi pian hotelliin nukkumaan, joten hyppäsimme taksin kyytiin. Ilta oli jo niin pimeä, ettemme nähneet juurikaan mitään muuta kuin kiinni olevia liikkeitä sekä jokusen ison pikaruokapaikan (joista päättelimme KFC:llä pyyhkivän täällä melko hyvin). Hotelli löytyi mutta automaattia ei, joten kuskin täytyi lähteä vielä kuskaamaan meitä hieman kauempana olevalle bensa-asemalle, josta saisimme vihdoin ringgejä käteemme. Jokseenkin arvattava kusetuskikka, sillä rehellisesti toiminut kuski olisi toki ensin vienyt meidät bensa-asemalle ja vasta sen jälkeen hotellille ilman turhaa kiertelyä, jolla kuski onnistuikin tienaamaan meiltä vielä 10 ringgiä lisää massia, kun huonon omantunnon iskiessä tarjosimme sitä hänelle. Ärsyttävää kusetusta mutta oli miten oli, olimme vihdoin ja viimein perillä Malesiassa sekä majapaikassamme, johon pikapikaa maksoimme laskumme ja kapusimme huoneeseemme hyvin ansaitun rentoutumisen ja nukkumisen pariin!
Loppuun vielä kerran pähkinänkuoressa tämä vain 500 kilometrin matkamme, joka sujui suunilleen seuraavasti: 2,5h odottelua Koh Samuilla, 1,5h lauttamatka, 1h bussimatka, 9h odottelua Surat Thanissa, 5h yöjunassa, 8,5h odottelua Hat Yaissa ja 4,5h junassa Malesian puolelle, joka kaikkiaan tekee 32 tuntia. Hieno homma, Hermanni!
No comments:
Post a Comment