Wednesday, January 2, 2013

Alor Star

Sunnuntai 30.12.12

Olipas kiva päivä kun alkoi aamusella molemmilla vatsat kuplia ja sitä sitten kestikin n. 12 seuraavaa tuntia. Emme päässeet hotellilta poistumaan ollenkaan kun molempien piti vuorotellen juosta vessaan alle puolen tunnin välein... Kiitos edellisiltana syömämme miniporkkanat!

Kahdenksan aikoihin illalla olo helpotti molemmilla sen verran, että lähdimme piipahtamaan läheisessä ostoskeskuksessa. Pakko oli lähteä kun kumpikaan ei ollut syönyt muruakaan 24 tuntiin ja vesi alkoi olemaan huoneesta loppu... Niinpä piipahdimme ostoskeskuksessa KFC:hin, vaikka olimmekin molemmat kyseiseen ketjuun jo aivan lopen kyllästyneitä Thaimaan jälkeen. Vaihtoehtoja ei ruokapaikoissa kyseisessä ostoskeskuksessa oikein ollut, joten masentuneina ja väsyneinä tilasimme KFC:stä kana-ateriat. Ilkka söi hyvällä mielellä oman kanaburgerinsa, Millie puolestaan söi vain muutaman ranskalaisen ja joi Pepsiä, loppu annos menikin sitten kaatopaikalle kun ei ruoka maittanut.
Kävelimme vielä hieman ostoskeskuksessa, mm. kävimme ruokakaupassa ostamassa vettä ja muita perustarvikkeita hotellihuoneeseen. Kaupassa oli vartijoita tiheästi ja jostakin syystä eräs mies vartija ei saanut silmiään irti Ilkasta, vaan seurasi Ilkan joka liikettä...
Muutenkin meitä tuijotettiin joka paikassa mihin vaan menimme. Oli helpottavaa päästä takaisin hotellille, missä saimme olla omassa rauhassa.

No comments:

Post a Comment