Tiistai (1.1.2013)
Olo oli uudenvuodenpäivänä herätessä poikkeuksellisen hyvä, sillä edellisvuosista pitkälti poiketen tajusimme tällä kertaa vaihtaa viinan kittaamisen veteen hyvissä ajoin ja niinpä sen pahempi krapula ei päässyt iskemään! Könysimme huonestaamme aamupalalle läheiseen astetta kalliimman näköisen ravintolaan, sillä muitakaan auki olevia ruokapaikkoja ei näkynyt lähistöllä. Millie otti ruoaksi paistettua riisiä seafoodilla höystettynä ja Ilkka kanansiipiä, joista Ilkan annos osoittautui paremmaksi. Ruokailun jälkeen yritimme etsiä lähistöltä kauppaa josta saisi vettä. Sellainen löytyikin melko läheltä ja tehtyämme samalla pienen kävelyretken lähihoodeilla ja kuvailtuamme maisemia palailimme majapaikkaan chillailemaan.
Majapaikan partsin mukavan rauhallisessa tunnelmassa ja merimaisemassa tuli viihdyttyä useampi tunti tulevia matkajuttuja katsellen ja juotavia sippaillen. Samalla bongailimme paikallista faunaa; näimme elämämme ensimmäistä kertaa livenä kotkia, jotka liitelivät meren yllä ja joista Langkawin saari on ottanut tunnuksensakin. Lisäksi rannalla käppäili n. metrin mittainen varaani, joka saattoi hyvinkin olla samaa lajia kuin Bangkokin Lumphini-puiston liskot. Hyönteispuolelta näköpiiriin osui n. 5-6 cm kokoinen musta-oranssi pistiäinen, joka oli ison pistimensä kanssa todella väkivaltainen ja hurja näky; näille kavereille ei parane pahemmin kettuilla! Kuvia emme elukoista valitettavasti saaneet, mutta maisemista näppäsimme jokusen.
Saimme seuraksemme majapaikassamme hengailevan kissan, joka meidän harmiksemme metsästelee täällä gekkoja ruoakseen, mutta joka muuten on oikein symppis ja söpö kaveri!
Olimme myös alustavasti sopineet jenkkipariskunnan kanssa menevämme syömään ihan majapaikan viereiseen bistroon syömään alkuillasta, mutta viski oli tehnyt heidän olotilalleen sen verran pahat tepposet, ettei syöminen tullut kysymykseenkään. Niinpä menimme mestaan kaksin nauttimaan gordon bleu -annokset, jotka osoittautuivat sen verran jytkyiksi, että hyvä kun Ilkkakaan sai omaansa syötyä! Syömisen jälkeen menimme vielä partsille jatkamaan hengailua loppuillaksi. Spottailimme samalla vielä jokusen gekon, joista mielestämme voi aina vain laittaa lisää ja lisää kuvia!
No comments:
Post a Comment