Herätys koitti retkipäivän aamuna kello 8:10, mikä tuntui jälleen älyttömän aikaiselta verrattuna normaaliin rytmiimme. Olimme pakanneet reput valmiiksi jo edellisiltana, joten ei tarvinnut muuta kuin heittää kamppeet päälle ja yrittää syödä aamupalaa (tonnikalaa, suolakeksejä ja pillimehua), mikä varsinkin Milleltä sujui kehnosti johtuen aikaisesta herätyksestä. Oli outoa laittaa pitkät housut jalkaan ensimmäistä kertaa yli kuukauteen, mutta niiden käyttöön oli omat syynsä; ensinnäkin ulkona oli aamulla todella kylmä ja toisekseen olimme kyselleet retken järjestäjältä vaatetussuosituksia viidakkovaellusta varten ja hän oli suositellut sinne pitkiä housuja.
Varttia vaille yhdeksän hostellin pihan viereen kaarsi pakettiautomme, jossa meitä odottelivat oppaamme sekä hänen 13-vuotias poikansa, joka, kuten myöhemmin kävikin ilmi, oli nauttinut aamupalaksi melkoisen määrän Milo-suklaapatukoita, mikä osaltaan selitti kaverin ylienergisyyden (ES:ää kun ei täällä päin myydä, hehheh!). Seuraavaksi haimme läheiseltä hotellilta matkaan 3 brittityttöä ja lopuksi kylän raitin varrelta ruotsalaispariskunnan, minkä jälkeen retkiseurueemme olikin valmis lähtöön!
Ensimmäisenä nähtävyytenä vuorossa oli vuorilla sijaitsevat teeplantaasit, minne oli yllättävän pitkä ajomatka. Ilma oli onneksemme tällä kertaa aurinkoinen, mutta melko sumuinen, ja tietä vierestävät matalat laaksot olivat täysin sumun peitossa. Vuoristoon päästessämme sumu vain lisääntyi, eikä kumpaakaan meistä olisi mistään hinnasta saanut ratin taakse ajamaan näin kapealla, mutkittelevalla ja sumuisella vuoristotiellä; kuskimme kuitenkin selvitti ajomatkan kunnialla läpi. Teeplantaasit olivat huikean näköisiä ja niitä peittänyt sumu toi omaa hienoa lisäystään jo muutenkin upeisiin maisemiin! Plantaaseja jatkui hehtaari hehtaarin perään ja osa pensaista kasvoi älyttömän jyrkissä kohdissa; ei voi kuin ihmetellä miten teenviljelijät saavat niistä kohdin mitään irti!
Ihmettelyä kesti jonkin aikaa, minkä jälkeen matka jatkui Cameron Highlandsin korkeimpaan kohtaan, jossa pääsi kiipeämään näköalatorniin ihailemaan sumuisia vuoristomaisemia. Harmillista kyllä samalle paikalle oli pystytetty radiomastoja sekä ties mitä muita virityksiä, mitkä pilasivat maisemaa ja ottamiamme kuvia jonkun verran, mutta eipä niille mitään mahtanut; upean näköistä seutu oli silti!
Seuraava kohteemme, BOH-teeplantaasi/-tehdas, sijaitsi alempana laaksossa kuin edelliset nähtävyydet. Sumu oli tässä vaiheessa päivää jo hälvennyt melkein kokonaan ja nälkäkin alkoi pikkuhiljaa kurnia; onneksi tehtaan kahvilassa oli tarjolla purtavaa ja juotavaksi tottakai paikan päällä valmistettua tuoretta teetä. Millie otti evääksi tonnikalaleivän ja vaniljateetä, Ilkka puolestaan tulisen nakkipasteijan ja persikkajääteetä, joka oli älyttömän hyvää ja raikasta! Tehtaan puolelle olisi päässyt katsomaan teen valmistusta tarkemmin, mutta koska siihen olisi tarvinnut oppaan mukaan, tyydyimme nopeasti vilkaisemaan paikkoja ikkunan läpi ja sen jälkeen palasimme kuvaamaan maisemia.
Tehtaan jälkeen matka jatkui perhosfarmille, johon oli erikseen 5 ringgin sisäänpääsymaksu (joka onneksi oli vain reilu 1€). Paikan päänähtävyys oli pienehkö kasvihuone, jossa aikuisen ihmisen käden kokoiset perhoset lentelivät vapaina kukkien ja kasvien keskellä. Perhosia oli kaikenkirjavissa väreissä ja koitimme napata lähikuvia niin monesta kuin vain pystyimme. Ilkka spottasi paikan päältä myös pari inhottavaa keltamustaa hämähäkkiä, joista ei saanut kunnollista kuvaa otettua. Pysähdyimme farmille ainoastaan puoleksi tunniksi, mikä oli harmillisen lyhyt aika, sillä esillä oli monia muitakin elukoita kuin vain perhosia; ötökkäpuolelta esillä oli maailman suurimpiin hyönteisiin kuuluvia sauvasirkkoja, jättikuoriaisia ja isoja tuhatjalkaisia. Joukkoon mahtui myös tarantelloja sekä skorpioneja, joita olisi oppaan avustuksella saanut pitää myös omalla kämmenellä; jätimme sattuneesta syystä tämän aktiviteetin väliin! Vastapainoksi isoille ötököille paikalta löytyi myös söpömpiä eläimiä, kuten kaneja, kilpikonnia, sammakoita, liskoja, jyrsijöitä sekä jostain käsittämättömästä syystä pari täyskasvuista kalkkunaa, joita taas ei missään tapauksessa voi söpöiksi kutsua!
Farmikierroksen jälkeen se varsinainen riemu vasta alkoikin ja tähän asti mukavan rauhallisesti sujunut päivä sai täyskäännöksen, kun vapaaehtoinen viidakkovaellus takaisin kylään alkoi; kaikki muut seurueestamme osallisuivat vaellukselle ja olimme itsekin jo etukäteen ajatelleet osallistua siihen, joten ei auttanut enää kääntyä takaisin. Oppaamme ajoi pakun takaisin kylään ja me lähdimme seuraamaan hänen 13-vuotiasta poikaansa, joka toimi oppaanamme tällä viimeisellä osuudella. Ennen viidakkoa käväisimme vielä katsastamassa erään buddhalaistemppelin, jonka jälkeen oli varsinaisen seikkailun vuoro.
Siistin metsäpolun sijaan meitä odotti luonnon oma kiipeilyseinä mutaisessa ja liukkaassa maastossa, jossa menivät kuraisiksi about sekunnissa paitsi kengät niin myös housut. Jäimme heti jälkeen pojasta ja brittitytöistä, jotka menivät kaukana edellä; onneksi ruotsalaispariskunta päätti pitää meille seuraa ja he etenivät myös hitaampaa tahtia, vaikka varmasti olisivat halutessaan päässeet kovempaakin. Koko ajan sai pelätä liukastumista mutaan ja paikoitellen sai vetää itsensä kaikilla voimilla ylös joko puiden juuria tai liaaneja avuksi käyttäen. Ylöspäin mentäessä seinät olivat aivan pystysuoria ja välillä sai käyttää kaiken liikenevän voiman ja sisun lisäksi älyään, jotta osasi löytää sopivan kolon, juuren tai liianin, josta sai ponnistettua itsensä eteenpäin. Alaspäin mentäessä ei ollut yhtään sen helpompaa, sillä välillä pudotukset olivat niin jyrkkiä, että eteneminen ja jalansijan löytäminen meinasi mennä arpapeliksi. Asiaa eivät auttaneet hintelät oksat ja juuret, joista onnistuimme katkaisemaan jokusen seuraavien reitille eksyvien vaeltajien iloksi. Vaellus oli niin rankka, että pariinkin otteeseen oli itku päästä, kun tuntui, ettei vain pysty enää nousemaan seinää ylöspäin. Reitin varrelle mahtui myös spotti, jossa oli juoksuhiekkaa; onneksi poika osasi varoittaa tästä, sillä muuten olisimme saattaneet käppäillä suoraan hiekkaan. Lisäksi olimme kuulevinamme pojalta, että viidakossa asusti joitain kissapetoja, mutta niistä emme halunneet tietää sen enempää! Kuvia emme vaellukselta ottaneet tämän enempää, sillä kaiken muun rämpimisen lisäksi ei enää huvittanut alkaa kamerankin kanssa säätämään + kaikkien muiden geareiden mentyä kuraisiksi, halusimme pitää edes kameramme puhtaina.
Kahden tunnin rämpimisen, hikoilun ja kiroilun jälkeen pääsimme vihdoin viidakko-osuuden loppuun ja reitti muuttui siksi mukavaksi metsäpoluksi, mitä olimme odottaneet. Tässä vaiheessa sadekin pääsi iskemään, mutta onneksi se ei ollut iskenyt aikaisemmin, sillä silloin viidakossa ollut muta olisi ollut vieläkin liukkaampaa ja vaarallisempaa. Oli todella palkitsevaa päästä metsäpolun jälkeen takaisin tutulle ja turvalliselle asfalttitielle kävelemään! Pidimme pienen lepotauon paikallisen golfkentän viereisessä katoksessa, jonka jälkeen poika ja brittitytöt jatkoivat jälleen omia menojaan; kävelimme ruotsalaisten kanssa hitaammin jäljessä ja juttelimme matkailusta ja kokemuksistamme reissun päällä. Oli mukava jälleen vaihtaa kuulumisia ja tällä kertaa vielä fellow skandinaavien kanssa, joilla oli hyvin samanlaisia ajatuksia ja mentaliteettia asioihin kuin meillä.
Ennen kylään pääsyä seikkailimme vielä paikallisessa metsässä, jossa ei ollut muuta pelättävää kuin liukkaat lehdet liukkaalla kivitiellä, mutta onneksi emme liukastuneet mihinkään. Spottasimme matkan varrella myös pienen vesiputouksen tien viertä menevän kosken varrelta. Viiden maissa, kaikkiaan kolme ja puoli tuntia kestäneen vaelluksen ja kävelyn jälkeen olimme vihdoin perillä kylässä väsyneinä, mutaisina, hikisinä, haisevina ja nälkäisinä. Ensimmäisenä olisi tehnyt mieli käydä suihkussa ja vaihtamassa puhtaat kuteet päälle, mutta nälkä oli sen verran kova, että päätimme mennä ruotsalaisten kanssa oitis syömään. Jasmine Cafen grillatut herkut olivat täydellistä ruokaa viidakon koettelemusten jälkeen ja palanpainikkeeksi Ilkka otti Tiger-olutta ja Millie rommikolan; nyt jos koskaan oli nämä juomat ansaittu!
Syömisen jälkeen moikkailimme ruotsalaiset ja haimme vielä lisää juotavaa ja suklaata kaupasta, ennen kuin palasimme pitkän päivän jälkeen huoneeseemme; suihkussa käynti ja puhtaat vaatteet päällä tuntuivat todella ihanilta, puhumattakaan jääkylmästä oluesta, Millien mikserijuomista sekä suklaista! Ehdittyämme huokaista helpotuksesta muistimme vielä yhden jäljellä olevan pikku koettelemuksen: rinkkojen pakkaaminen huomista Kuala Lumpuriin siirtymistä varten! Siinäpä ilta sitten sujuikin ratkiriemukkaasti tavaroita pakkaillen, juomia naukkaillen ja välissä Malcolm in the Middleä katsellen, kunnes kello olikin jo niin paljon, että uni alkoi tulla silmään ja rinkat valmiiksi pakattuamme nukahdimme hyvin pian.
Kaiken kaikkiaan varsin ikimuistoinen päivä moneltakin kantilta. Upeat maisemat jäivät alkupäivästä lähtemättömästi mieleen, kunnes loppupäivästä keskittyminen meni viidakkovaelluksesta selviämiseen, joka tuskin taatusti ihan heti unohtuu mielestä sekään. Vaelluksen aikana olo oli aivan toivoton, mutta jälkikäteen saattoi olla ylpeä itsestään selvittyään koettelemuksesta kunnialla ja kuraisten housujen ja kenkien lisäksi jäimme yhtä kokemusta rikkaammiksi. Ja tähänkin otteeseen on vielä pakko toistaa jouluaattona kuulemamme sanoma: "It's all about the experience!".
No comments:
Post a Comment