Keskiviikko 2.1.13
Aamusella nukuttiin taas pitkään ja haettiin aamiaiseksi jogurttia ja kuppinuudeleita läheisestä puodista. Istuskeltiin parvekkeella nauttimassa sateesta (taas) ja aamiaisesta, samalla tutkailtiin hieman Lonely Planetin Malesia opasta ja tehtiin hieman tutkimusta myös netistä. Päivä kului siis laiskasti...
Viiden jälkeen saimme jälleen emännältä kyydin samalle rannalle jolla olimme uuten vuotena. Menimme ensin rannalle joksikin aikaa makoilemaan, vaikka ilma olikin edelleen pilvinen ja sateinen. Ilkka kävi uimassa muutaman kerran ja Millie tutkaili hiekkarapuja jotka tekivät hiekkaan koloja ja pyörittelivät hiekkapalloja, hassuja...
Päivänvalo alkoi jonkin ajan päästä jo hiipua ja päätimme lähteä hakemaan läheisestä kauppakeskuksesta parit juomat ja palata sitten rannalle nauttimaan ne. Ensin kävelimme kuitenkin rantakatua jonkin matkaa takaisinpäin hoppi kaupan luo, josta Ilkka halusi vielä katsella jotakin paitaa. Kaupan myyjät olivat innoissaan Ilkan Mishka-paidasta, jossa oli iso silmämuna, ja halusivat ottaa valokuvia Ilkan kanssa kaupan edustalla. Hassua!
Ilkka ei sitten kuitenkaan ostanut mitään, joten lähdimme ostarille vaihtamaan viimeiset bahtit Malesian ringeiksi ja hakemassa parit kylmät juomat mukaan rannalle.
Juomien nauttimisen jälkeen etsimme rannalta mukavan tunnelmallisen ravintolan, johon menimme hyvin myöhäiselle illalliselle (vasta klo 21 aikoihin). Paikka oli hieman kallis, mutta päätimme tuhlata hieman, kun kerrankin oli tarjolla hienoja tunnelmallisia rantaravntoloita vain rantahiekka lattianaan ja ihana kynttilävalaistus ympärillä.
Pelkäsimme ruoan olevan huonoa, kun hinta oli niin korkea, eikä paikallisia ruokailijoita ollut paikalla, mutta ruoka olikin oikein maistuvaa ja annokset olivat isoja.
Ilkka tilasi alkupalaksi oikein erinomaista sipulikeittoa ja Carlsberg with lemonade, joka olikin sitten kaljaa laimennettuna... hmmm... Millie otti alkupalaksi koko reissun ensimmäisen drinkin, mansikka margaritan, joka olikin kohtalaisen vahvaa vaikka olikin pieni lasillinen. Pääruoaksi Ilkka sai maukasta pizzaa, joka olikin hieman pannupizzamainen, ja Millie nautti isoista grillikanapihveistä tomaattisen pastan kera. Molemmat tilasimme vielä toisiksi juomiksi Tiger bisset, jopa Milliekin joi bisseä! Oli mukava käydä edes kerran hieman kalliimmassa ja ns. paremmassa paikassa syömässä.
Torstai 3.1.13
Aamu meni jälleen rennosti chillaillen, mutta viiden aikoihin lähdimme jenkkien kyydissä syömään. Jenkki pariskunta, joiden kanssa vietimme uutta vuotta, olivat vuokranneet auton muutamaksi päiväksi ja tulivat hakemaan meidät syömään heidän kanssaan eiliselle rannalle.
He tiesivät erään hyvän inialaisen paikan johon menimme ja saimmekin eteemme valtavat ja todella herkulliset annokset. Kaikki muut jaksoivat syödä omansa paitsi Millie. Ja eilinen ihmekin tapahtui uudelleen, Millie joi jälleen ruoan kanssa bisseä!
Ruokailun jälkeen menimme kävelemään hetkeksi läheiselle rannalle. Rannalle päästäksemme, meidän piti kävellä läpi todella suuren hotellin, jossa oli kaikki mahdolliset palvelut ja iso uima-allas alue allasbaareineen, all-inclusive paratiisi.
Kävellessämme kosteassa rantahiekassa näimme paljon eilisellä rannalla olleita suurempia hiekkarapuja ja meriveden vetäytyessä hiekkaan rantautuneita meduusoita. Justin melkein astui yhden meduusan päälle, sillä ne sulautuivat hyvin hiekkaan vaalean värityksensä vuoksi.
Jenkit halusivat vielä heittää meidät takaisin kämpille ja kävimme vielä hetken istumassa hostellimme läheisessä irkku ravintolassa jälkiruualla: suklaapirtelöt ja kakkupalat jenkeillä, suklaapirtelöt ja Tiger-kaljat meillä. Oli kiintoisaa jutella kulttuuriemme eroista ja vielä amerikkalaisten kanssa eritoten, sillä maa ja sen kulttuuri kiinnostavat meitä kovasti.
Ravintolan jälkeen moikkailimme jenkit matkaan ja hipsimme itse takaisin kämpillemme päivittelemään blogia kuntoon ja pakkailemaan rinkkoja huomista Penangille siirtymistä varten.
No comments:
Post a Comment