Minivan-taksi käväisi noukkimassa meidät matkaan kohti viileistä lämpötiloistaan ja mansikan viljelystä tunnettua Cameron Highlandsia suoraan hostellimme edestä ja jälleen nähtiin, miten paljon paremmin Malesiassa noudatetaan aikatauluja kuin Thaimaassa, sillä taksi oli reilusti etuajassa jo valmiina odottelemassa meitä. Emme olleet suinkaan ainoat matkustajat taksissa, sillä noudimme vielä toiselta hotellilta iäkkäämmän brittipariskunnan sekä kolmannesta hotellista ranskalaisperheen. Kuski kierteli ja kaarteli ympäri Penangin rannikkoa varmaan yli puoli tuntia ja pomppuisella tiellä meinasi tulla huono olo, vaikka Ilkka oli varmuudeksi popannut vielä matkapahoinvointipillerin; onneksi jäykkä kieli ei päässyt iskemään ja ajettuamme kilometrien pituisen sillan yli manner-Malesian puolelle tiekin tasaantui.
Ajomatka sujui melko tasaisena ensimmäiset pari tuntia, johon mahtui yksi pysähdyskin paikallisessa levähdysmestassa, joka hedelmäkojuineen kaikkineen muistutti kaikkea muuta kuin ABC:n huoltsikoita Suomen teillä. Parin tunnin jälkeen tie alkoi vähitellen kääntyä nousuun ja muuttua mutkikkammaksi, kunnes ennen pitkää oltiinkin jo ihan täysiverisellä jyrkänteiden reunustamalla vuoristotiellä. Kuuntelimme molemmat omia musiikkejamme yrittäessämme pysyä hereillä, sillä armoton väsymys meinasi iskeä minivanissa istuen. Maisemat olivat aivan tajuttomia; vehreitä jyrkänteitä, viidakkoa ja todella jyrkkiä rotkoja. Oli melkoinen kokemus kuunnella Steven Wilsonin ja Devin Townsendin musaa näissä maisemissa! Harmi ettei taksimme pysähtynyt näillä kohdin, sillä olisimme kovasti halunneet napata kuvia maisemista.
Vähitellen maisema alkoi muuttua urbaanimmaksi, kun vastaan tuli mansikkaviljelmiä, hökkeleitä ja lopulta ihan modernejakin rakennuksia; spottasimme jopa KFC:n erään kylän raitilla! Oma päämäärämme, Tanah Ratan kylä, tulikin jo melko pian vastaan, ja kuskin vietyä ranskalaisperheen omaan hotelliinsa oli meidän vuoro päästä majapaikkaamme, KRS Pinesin hostelliin, joka sijaitsi muutaman sadan metrin päässä pääkadulta.
Astuttuamme ulos taksista saimme omin nahoin kokea paikan erikoisuuden A.K.A. alhaisen lämpötilan (+20 astetta); Suomesta käsin tuo lämpötila saattaa kuulostaa korkealta (varsinkin näin talvisaikaan), mutta elettyämme reilun kuukauden paahtavassa helteessä tuntui tuo lämpötila todella kylmältä! Pitkille housuille ja pitkähihaisille paidoille tulisi ensimmäistä kertaa käyttöä tämän reissun aikana.
Huoneeseen päästyämme nakkasimme rinkat lattialle ja levähdimme hetken, kunnes alkoi taas ruokapaikan metsästys ja samalla pieni tutustumiskierros Tanah Rataan. Pääraitilta löytyi ravintoloita, kahviloita ja pikkukauppoja sekä vähän syrjemmässä oli myös jokunen kauppa ja ravintola, mutta muutoin ei kävelymatkan päästä löytynyt oikein mitään, sillä kaikki muut mestat ja nähtävyydet olivat sen verran kaukana, että niihin olisi tarvinnut autokyydin.
Ruokailun jälkeen käväisimme vielä läheisessä pikkukaupassa ostamassa kaljaa ja pikkupurtavaa huoneeseen naposteltavaksi ja samalla saimme hieman esimakua tämän kylän asiakaspalvelutasosta; kahvilassa saimme kyllä hyvää ja ystävällistä palvelua, mutta tämän pikkukaupan myyjänä toiminut, elämäänsä kyllästynyt intialaiskurppa ei näyttänyt hymyn hymyä, otti rahat vastaan sanomatta sanaakaan ja paiskasi vaihtorahat kouraan. Oikein harmitti antaa rahaa kyseiselle kusipäälle! Seuraavina päivinä meille paljastui, että monessa muussakin mestassa asiakaspalvelu oli yhtä alhaisella tasolla; ilmeisesti kaupoilla ja ravintoloilla menee niin lujaa, että turisteille, jotka epäilyksettä ovat tärkeimpiä tulonlähteitä myös Cameron Highlandsissa, voi olla niin tyly kuin huvittaa.
Torstai 10.1.2013
Viluisen, mutta hyvin nukutun yön jälkeen heräsimme jälleen lähempänä puoltapäivää. Ilma oli aavistuksen lämpimämpi kuin edellisiltana, joten ulos tarkeni mennä shortseissa, mutta taivaalta ropissut sade sen sijaan meinasi vilustuttaa uudemman kerran. Olisimme halunneet aamupalalle matkaoppaissakin hehkutettuun Jasmine Cafe Houseen josta saisi kuulemma hyvää länkkäripurtavaa, mutta paikka oli jostain syystä kiinni, joten valitsimme läheisen aasialaisravintolan sen sijaan. Tarjoilija ei tässäkään paikassa ollut mikään ystävällisyyden perikuva, mutta ruoka oli sentään hyvää ja edullista!
Seuraavaksi suuntasimme tutkimaan tarkemmin pikkukojuja, jotka eilisiltana olivat olleet jo kiinni. Samalla kyselimme paristakin matkatoimistosta päiväretkimahdollisuuksista Cameron Highlandsissa. Hinnat olivat molemmissa toimistoissa täysin samaa tasoa, mutta emme vielä varanneet mitään, sillä Milliellä oli aavistuksen kipeä olo, minkä vuoksi jätimme retken vielä harkinnan varaan. Jälkimmäisessä kojussa palvellut miekkonen piti kylläkin sen verran houkuttelevan myyntipuheen, että päiväretki alkoi kuulostaa todella hyvältä idealta!
Huoneessa katselimme Veljemme on neroa A.K.A. Malcolm in the Middleä seuraavat pari tuntia kaljaa ja sipsejä napostellen, kunnes oli jälleen aika lähteä ruokailemaan. Harmiksemme Jasmin Cafe House oli edelleen kiinni, joten menimme tällä kertaa isoon intialaisravintolaan, jossa molemmat otimme ruoaksi chicken kormaa. Ruoka olisi taatusti ollut hyvinkin maukasta, mikäli emme olisi ehtineet kyllästyä intialaiseen ruokaan, mutta valitettavasti kyllästymisemme takia annos alkoi tökkiä jo aika pahasti, emmekä millään saaneet syötyä kaikkea.
Perjantai 11.1.2013
Perjantaiaamuna Millien olo oli jo sen verran parantunut, että arvelimme sen olevan riittävän hyvä päiväretkeä varten, joten päätimme varata sellaisen lauantaiksi. Ennen sitä pääsimme vihdoin Jasmin Cafe Houseen syömään, jossa Millie otti valkosipulilla maustettua naudanlihaa ja Ilkka kunnon mixed grill -mättölautasen, joka koostui naudanlihapihvistä, kanapihvistä sekä makkarasta ranskalaisten kera tarjottuna. Matkaoppaiden hehkutus oli ansaittua, sillä ruoka oli todella hyvää, vaikkakin nautapihvissä oli melkoisesti läskiä mukana.
Retkivaihtoehdoista valitsimme 40 ringgiä (10€) maksavan retken, joka lähtisi aamulla 8:45 kohti vuorilla sijaitsevaa teeplantaasia, Cameron Highlandsin korkeinta näköalahuippua, sammaleista Mossy Forest -metsää (jonka myyjä vitsaili olevan kuin suoraan Avatar-leffasta ilman sinisiä epeleitä), teetehdasta, perhosfarmia, mansikkafarmia ja lopuksi viidakkovaellusta, joka olisi vapaaehtoinen. Retki ei ollut todellakaan hinnalla pilattu, sillä maksoimme taannoisella Phuketin reissullamme 50€ päiväretkestä, joka oli kattavuudestaan huolimatta mielestämme silti hieman ylihintainen.
Retken hommattuamme päätimme käppäillä tällä kertaa hieman kauemmaksi tutulta raitilta, jotta näkisimme muitakin maisemia ja saisimme samalla hieman ruokaa sulamaan masussa, sillä olo oli todella täysi isojen annosten jälkeen. Pienen kävelyn jälkeen löysimmekin hienon ja viihtyisän puiston, jossa oli paljon eksoottisia puu- ja kasvilajeja. Reissun aikana vastaan on tullut yllättävän vähän puistoja, joten oli mukava pitkästä aikaa käyskennellä sellaisessa ja nappailla kuvia.
Puistosta jatkoimme matkaa vielä hieman edemmäs tiellä, josta meillä ei ollut mitään käryä mihin se olisi johtanut; sade kuitenkin pääsi yllättämään ikävästi, joten käännyimme takaisin ja lähdimme hipsimään takaisin hostellille. Sitä ennen kävimme jälkkärillä hostellin läheisessä ravintolassa, josta sai halvalla jätskiannoksen tuoreilla mansikoilla; suureksi pettymykseksi mansikoita ei kuitenkaan ollut tarjolla (mikä oli melkoinen ihme, sillä alkuvuoden pitäisi olla täälläpäin parasta mansikka-aikaa), joten jouduimme tyytymään vohvelijätskeihin, jotka nekin olivat todella hyviä. Millie maistoi samalla paikallista jasmiiniteetä, joka paljastui hyvin makeaksi juomaksi!
Hostelli-chillailun jälkeen menimme ruokailemaan jo toistamiseen saman päivän aikana Jasmin Cafe Houseen, tällä kertaa annokset vain vaihtuivat melkein päittäin; Ilkka otti samaa valkosipulinautaa kuin Millie aiemmin päivällä ja Millie puolestaan grillattua sapuskaa, ei kylläkään samaa mixed grill -lautasta kuin Ilkka vaan savustettua ankkaa, joka oli kuulemma ravintolan erikoisuus. Kumpikaan meistä ei ollut koskaan aiemmin maistanut ankkaa, joten annos olikin todellinen yllätys; liha muistutti maultaan ja koostumukseltaan huomattavasti enemmän makkaraa kuin mitään siipikarjaa! Ihan hvää sapuska oli joka tapauksessa, ehkä vain hieman erilaista kuin mitä olimme odottaneet. Ruoan jälkeen olivat masut taas täynnä, ja menimme takaisin hostelliin sulattelemaan sapuskoita ja valmistautumaan seuraavan päivän retkeen.
No comments:
Post a Comment