Thursday, March 27, 2014

Tokyo Skytree & Asakusa

22.3.2014

Tänä aamuna uni maittoi vähän turhankin hyvin; olimme menneet edellisiltana puolenyön maissa nukkumaan ja kello ehti lyödä vähän yli 12 päivällä, ennen kuin heräsimme respasta tulleeseen puhelinsoittoon, jossa kyseltiin huoneen siivoamisesta. Suunnitelmissamme oli käydä tutustumassa Asakusan alueeseen pikaisesti ja siirtyä siitä Uenoon, jonka luonnontieteellisessä museossa varsinkin Ilkka halusi vierailla. Kello oli kuitenkin jo herätessä niin paljon, ettemme millään olisi ehtineet enää museoon Asakusan jälkeen, joten suunnitelmat vaihtuivatkin jälleen; päätimme vierailla ensiksi yhdessä Tokion maamerkeistä, vuonna 2012 valmistuneessa Skytreessä, ja siitä sitten siirtyä kävellen loppupäiväksi Asakusaan.









Skytreelle pääsimme parilla metrolla ja siitä matka jatkui hissillä 31. kerroksessa sijainneelle näköalatasanteelle. Näkymät korkeuksista olivat huikeat, vaikkemme olleetkaan virallisesti Skytreessä; kyseessä oli nimittäin Skytreen vieressä sijainnut pilvenpiirtäjä, jonka yläkerrosten ravintoloista oli näkymät itse Skytreetä kohti. Istuimme hetken maisemia ihailemassa, kunnes huristimme hissillä takaisin alakertaan ja siellä sijaitsevaan ostoskeskukseen. Millie olisi heti löytänyt kasan koruja eräästä korukaupasta sekä Disney Storesta, jossa oli paljon enemmän kivoja Disney-koruja myynnissä kuin missään aiemmassa näkemässämme Disney Storessa.











Muita kiinnostavia liikkeitä ostarissa ei juurikaan ollut, joten nappasimme vähän murkinaa mahaan ja lähdimme tallustelemaan eteenpäin kohti Asakusan keskusaluetta.
Matkalla räpsittiin vähän kuvia ja nautittiin uskomattoman siisteistä kaduista (ei roskan roskaa missään!) ja leppoisasta tunnelmasta.

Ennen joen ylitystä Asakusan keskustaan tutkailtiin hetki Asahi Beer Hall:ia, jonka rakennuksen päällä komeilee kultainen taideteos jota itse Tokiolaisetkin sanovat kultaiseksi kakkakikkareeksi/pökäleeksi.. Siltä se kyllä näyttikin!











Sillan jälkeen löydettiin tiemme tungoksesta pienelle ostoskadulle (joka oli todella ruuhkainen) ja Sensoji Temppelille. Käyskenneltiin siinä ympäristössä jonkin aikaa ja harmiksemme kuultiin muutama naishenkilö puhumassa suomea... vaikenimme saman tien ja loppu ajan vaan kuiskailimme toisillemme, ettei kukaan vaan huomaa että ollaan Suomesta. Ei ees toisella puolella maailmaa saa olla hetkeä rauhassa suomalaisilta!
























Läheinen huvipuisto olikin maksullinen käyntikohde, joten lähdimme vaeltelemaan lähikaduille huvittelujen sijaan ja löysimme vahingossa Rox ostoskeskuksen, jonka alakerrasta löytyi iloksemme isompi Super market, josta saimme täydennettyä aamiaisvarastomme.










No comments:

Post a Comment