Tarkemman tutustumisen Tokioon päätimme aloittaa jalkapatikoinnilla hotellimme lähialueille. Sisäiset kellomme olivat vieläkin jokseenkin sekaisin aikaerosta, joten heräsimme ensimmäisen kerran ties kuinka aikaisin aamuyöstä ja siitä eteenpäin Ilkka jatkoi vielä jokusen tunnin pätkivää unta. Millie heräili jo kuuden-seitsemän välillä ja hengaili hereillä kunnes kymmenen maissa Ilkka heräili ja pääsimme jonkin ajan päästä liikkeelle, haukattuamme sitä ennen eilisistä 7-Eleven-ostoksista jääneet tähteet aamiaiseksi.
Nihonbashi, jossa hotellimme sijaitsee, on kuulemma liiketoimintaan keskittyvää kaupunkialuetta; mitään kuhinaa ei kuitenkaan ollut missään näkyvissä, vaan maisema näytti melkoisen autiolta astuessamme ulos viileähköön auringonpaisteeseen. Alkuperäisessä suunnitelmassa oli kävellä kohti kuuluisaa keisarillista palatsia ja tsekata se heti ensimmäisenä päivänä, mutta eräs alueen merkittävimmistä nähtävyyksistä oli juuri sattumoisin perjantaisin suljettu, joten jätimme palatsin toiseen päivään ja lähdimme käppäilemään kohti Tokion pääjuna-aseman hoodeja, jatkaaksemme siitä etelään Ginzan eliittialueelle.
Pitkästä aikaa oli jälleen totuteltava vasemmanpuoleiseen liikenteeseen, mutta onneksi Tokion liikenne ei todellakaan ole samanlaista sietämätöntä kaaosta kuten vaikkapa Bangkokissa, joten vaikka emme alkuun taas osanneet katsoa oikeaan suuntaan ennen tien ylitystä, ei alle jäämisen vaaraa ollut läheskään niissä mitoissa kuin Bangkokissa olisi ollut. Rauhallisesti pääsimme siis käppäilemään eteenpäin, kunnes nälkä alkoi kurnia siinä määrin, että oli pysähdyttävä syömään; lounastimme pienessä kuppilassa, jossa oli onneksi niin selkeät kuvalliset menut, että saimme ongelmitta tilattua ohueksi leikatusta porsaanlihasta ja riisistä kootut, herkulliset annokset!
Juna-aseman lähistöllä rakennukset olivat aiempaa modernia ja taas piisasi kameralla töitä. Juna-asemalta matka jatkui kohti Sony Buildingia, mutta sitä ennen pysähdyimme Loft-nimiseen, hyötytavaraa ja krääsää myyvään tavarataloon, josta olisi heti löytynyt vaikka millainen määrä siistiä ostettavaa! Loftissa vierähti ainakin tunti ja saimme heti ostoslistalle ties mitä hankittavaa, vaikka mitään emme vielä tällä kertaa ostaneetkaan. Sony Building ei harmiksemme ollut ihan mainostamisen arvoinen mesta; uusimpia vimpaimia pääsi kyllä kokeilemaan, mutta mesta oli paljon odotettua pienempi ja valikoima samaten, emmekä löytäneet esimerkiksi astetta vähemmän suosituille Xperia-puhelimillemme mitään suojakuoria tai muuta härpäkettä. Valtavan kokoisia, Ultra HD -resoluutiolla varustettuja telkkareita jäimme kyllä silti hetkeksi kuolaamaan ennen kuin jatkoimme matkaa!
Sony Buildingilta käppäilimme Hibiya Koen -puistoon, joka sijaitsee ihan keisarillisen palatsin alapuolella. Eväiksi nappasimme pienet 7-Elevenistä pienet lihaboksit, jotka eivät olleet mitään suurta herkkua, mutta ihan syötäviä. Tässä vaiheessa päivää aurinko alkoi jo hiljalleen olla laskemaan päin ja samoin tuuli oli yltynyt miltei myrskylukemiin, jolloin jopa meillä kylmyyteen tottuneilla suomalaisilla alkoi olla vilu! Tuuli oli niin kova että Ilkankin oli nakattava lippis reppuun, ettei se lentäisi päästä. Puistossa oli myrskytuulesta huolimatta mukava istuskella, lepuutella jalkoja sekä katsella paikallisia kasveja. Uiskentelipa puiston lammikossa jopa isoja karppeja, kuten japanilaiseen puutarhaan kuuluukin.
Puistosta yritimme löytää tiemme kuuluun Nakagin Capsule Tower -nimiseen rakennukseen, joka on arkkitehtuurisesti melko metkan näköinen ilmestys, mutta emme nähneet rakennuksesta vilaustakaan, vaikka olimme merkanneet sen sijainnin karttaamme. Jalat alkoivat olla jo sen verran poikki, ettemme jaksaneet lähteä etsimään tornia sen kauempaa, joten jatkoimme Ginzan eliittialueen isolle ostoskadulle.
Kalliita merkkiliikkeitä piisasi yksi toisensa perään, emmekä nähneet mitään tarvetta astua niihin; sen sijaan yritimme löytää parinkin ison tavaratalon alakerrasta tavallista supermarketia, josta löytäisi jotain "normaalia" syötävää; muutamia peruselintarvikkeita näiltä herkkuosastoilta kyllä löytyi, mutta suurimmaksi osaksi tarjolla oli vain tiskeiltä tilattavia leivonnaisia ja kalaruokia, joiden tarkemmat selostukset olivat tietysti vain japanilaisilla hieroglyfeillä kirjoitettuna. Niinpä ostimme vain pari croissantia seuraavan päivän aamupalaksi (paitsi Millie osti jogurttien kera kalleinta mysliä mitä oli koskaan nähnyt, mutta kun vatsalle oli saatava edes jotain kuitua!) ja jatkoimme matkaa takaisin hotellille.
No comments:
Post a Comment