Konnichiwaaaaaaa!
Kuten luvattua, niin näinkin pian palattiin blogikirjoittelun pariin; Suomessa ehti vierähtää muutama kuukausi, kunnes jatkuvaa matkakuumetta lieventämään pälkähti päässä ajatus lähteä keväällä jälleen yhteen niistä paikoista, jossa on aina halunnut käydä - Tokioon. Niinpä luvassa oli jälleen muutama kuukausi enemmän tai vähemmän ankaraa säästämistä, kunnes tammikuussa saatiin varattua lennot ja majoitus ja aloiteltiin reissun tarkempi suunnittelu; lentojen ajankohta suosi maalis-huhtikuun vaihdetta, jolloin kirsikankukatkin kukkivat täällä näyttävästi, joten maaliskuun puolivälin koitettua päästiin viimein taas reissailun makuun!
Lentomme kohti Tokiota lähti mukavasti vasta alkuillasta, joten ehdimme hyvin päivän aikana hengata ja viimeistellä pakkauksia ja lähtösäätöjä, kunnes tuli aika lähteä kentälle. Noin yhdeksän ja puoli tuntia kestänyt lento sujui yllättävän kivuttomasti. Kenties olimme jossain määrin tottuneet pitkiin lentoihin edellisellä reissulla, mutta suuri syy oli varmasti myös kanssamatkustajissamme; valtaosa matkaajista oli japanilaisia, jotka osasivat käyttäytyä todella asiallisesti ja muutamaa naurunpyrskähdystä lukuun ottamatta lennolla ei kuulunut muista matkustajista ääntä miltei pihaustakaan. Tietenkin onnistuimme kuitenkin saamaan lennon ainoat suomalaiset kanssamatkustajat juuri viereisille riveillemme ja alkumatkasta saimme kuunnella älytöntä perussuomalaista hölötystä siitä kuinka tämä jätkäporukka aikoisi juoda koko koneen ilmaiset viinat... Onneksi pojat rauhottuivat kuitenkin ruokailun jälkeen ja olivat unessa miltein koko lennon.
Unta emme itse saaneet kuitenkaan kuin pätkien, vaikka popsimme kumpikin uneliaisuutta aiheuttavat melatoniinipillerit, sillä lentokoneessa on hiljaisuudesta huolimatta miltei mahdoton nukkua sikeästi. Lennon aikana ehti jälleen katsoa paritkin eri elokuvat, kunnes kone alkoi laskeutua kohti harmaata ja sateista Tokiota; toiveemme nähdä esimerkiksi Fuji-vuori koneesta käsin kariutui siis heti alkutekijöihin. Yksi ennen kokematon asia lennosta on vielä mainittava; jälkiruoaksi tarjottiin jäätelöä!
Kentälle päästyämme oli luvassa jonottamista pariinkin otteeseen; ensin passintarkastukseen ja sen jälkeen junalippujen ostamiseen. Passintarkastusjonossa vierähti rattoisasti puolisen tuntia, sillä väkeä piisasi enemmän kuin tarpeeksi. Millie pääsi ongelmitta sormenjälki- ja kasvokuvatallennuksesta läpi, mutta Ilkka sai kokea melkoisen kuumotuksen, kun sormenjälkien ottamisen jälkeen pelkkää japania puhunut virkailijaukko tuijotti hetken ruutua hölmistyneenä, alkoi sen jälkeen täyttämään japaninkielistä A4:ää ja soitti paikalle toisen, onneksi englantia puhuvan virkailijan, joka otti takahuoneessa uuden kerran sormenjäljet talteen ja kirjasi vielä jotain sille samalle A4:lle. Kenenkään muun emme saaneet näkevän tätä samaa "erikoiskohtelua" eikä englantia puhunut virkailijakaan sanonut missään vaiheessa mistä oli kyse. Onneksi ei käteen kuitenkaan isketty määräystä palata takaisin Suomeen vaan läpi päästiin, melkoisten sävärien saattelemana!
Ja kaikeksi onneksi Millie pääsi nopeasti ja ongelmitta omasta passintarkastuksestaan, sillä matkalaukkumme oli jo ehditty ottaa pois hihnalta eikä varmasti olisi ollut kuin minuuteista kiinni, kun ne olisi jo kärrätty jonnekin takahuoneeseen talteen; siinäpä sitä olisikin seikkailua piisannut lähteä selvittelemään laukkujemme sijaintia, varsinkin kun englantia täällä ei juuri osata puhua! Napattuamme laukut matkaan päästiinkin seuraavan jonotuksen kimppuun; saadaksemme Suica & N'EX -junakortit, joista jälkimmäisellä pääsimme Tokioon lentokenttäjunan kyydissä, saimme jonottaa muutaman muun matkaajan seurassa jälleen sen rapiat puoli tuntia niitä myyvään toimistoon. Ystävällinen virkailija osasi kuitenkin vastata kaikkiin kysymyksiimme ja niinpä pääsimme kattavan tietopaketin kera jatkamaan matkaamme kohti hotellia.
Matka Tokion pääasemalle kesti noin tunnin. Väsymys oli sitä luokkaa, että tasainen kyyti oli omiaan nukuttamaan ja Millie ottikin matkan aikana pienet torkut. Ensimmäisen puolen tunnin aikana maisemista tuli mieleen esimerkiksi Suomi, sillä harmaat ja sateiset peltomaisemat näyttivät aivan syksyisiltä Suomen pelloilta. Väliin tuli muutama pieni kylä mataline taloineen, joiden arkkitehtuuri paljasti, ettei tässä nyt kuitenkaan ihan Euroopassa matkata. Samoin metsäkohtien bambut kyllä erosivat kovasti Suomen puista. Huomaamatta juna olikin jo sitten siirtynyt Tokion puolelle virallisesti, mikä näkyi yhtäkkiä maisemaan ilmestyneistä korkeista ja futuristisista rakennuksista ja heti perään loputtomiin jatkuvista matalien talojen merestä. Ennen asemalle saapumista juna puksutteli läpi Tokion maisemien noin puolen tunnin ajan melkoista vauhtia mikä vain osittain kertoo miten järjettömän isosta kaupungista on kyse, varsinkin kun Tokion pääasemaltakin katsoen kaupunki jatkuu vielä joka suuntaan ties mihin asti!
Perillä hyppäsimme ulos junasta jatkaaksemme lopun matkaa metrolla hotellille asti. Kävellen pääasemalta olisi ollut vain noin kilometrin matka hotellillemme, mutta järjetön uupumus sekä sateinen keli takasivat metrokyydille selvän voiton. Kuten joka kerta uuteen suurkaupunkiin saapuessa, menee hetki totutella metrojen ja muiden kulkuvälineiden opaskyltteihin, mutta onneksi Tokiossakin kyltit ovat niin idioottivarmat ettei meilläkään mennyt kauaa löytää oikea juna, joka vei meidät oikealle asemalle. Hotellille ei tarvinnut onneksi kävellä kuin muutama kymmentä metriä ja niin sitä oltiin vihdoin perillä. Huoneeseen tosin pääsi kirjautumaan vasta klo 15 alkaen, mutta jonotuksineen ja junamatkoineen kaikkineen meillä oli kestänyt reilusti yli neljä tuntia päästä tänne astuttuamme ulos lentokoneesta, joka saapui joskus aamukymmenen jälkeen perille, joten kauaa ei tarvinnut aulassa odottaa huoneeseen pääsyä.
Majoituksemme ei ollut ihan halvimmasta päästä, mutta huoneemme paljastui todella kivaksi (vaikkakin ahtaaksi) kaikkine mukavuuksineen (jääkaappi, vedenkeitin, kahvia ja teetä, kunnon kylppärihygienia varustus partaterää ja korvapuikkoja myöten yms.), eikä mennyt kauaa kun olimme dumpanneet laukut lattialle, käyneet suihkussa ja ruvenneet nukkumaan matkaväsymystä pois. Illaksi laitoimme vielä kellon soimaan käydäksemme jossain kohti etsimässä syötävää, mitä löytyikin läheisistä Family Mart sekä 7-Eleven pikkukaupoista. Palattuamme takaisin huoneeseemme ja syötyämme sapuskat jatkoimme unia ja valmistauduimme viettämään seuraavat kaksi viikkoa Tokion maisemissa ja tunnelmissa!
No comments:
Post a Comment