Sunday, March 30, 2014

Shinjuku

24.3.2014

Pilvenpiirtäjistään tunnettu Shinjuku kutsui meitä aurinkoisena maanantaipäivänä; Tokiossa ei pilvenpiirtäjiä ole läheskään samalla tavalla kuin vaikkapa New Yorkissa, mutta Shinjukussa niitä piisaa muita Tokion alueita enemmän. Päästyämme ulos metrosta halusimme ottaa suunnaksi Tokyo Metropolitan Government Buildingin, jonka näköalatasanteelle pääsee aivan ilmaiseksi ihailemaan kaupunkia korkeuksista käsin. Emme kuitenkaan meinanneet saada mitään tolkkua kartasta; eräs paikallinen kaveri yritti auttaa meitä parhaansa mukaan, vaikkei osannut englantia kuin muutaman hassun sanan. Saimme kuitenkin jonkinlaisen käsityksen siitä, mihin suuntaan pitäisi lähteä käppäilemään, joten kiitettyämme kaveria avusta lähdimme köpöttelemään eteenpäin.

Government Buildingille oli metroasemalta matkaa muutama sata metriä ja kävellessämme näimme jos jonkinlaista futuristista pilvenpiirtäjää ja rakennusta sekä paljon pukumiehiä ja -naisia niiden liepeillä käppäilemässä. Turhapa näitä rakennuksia sen enempää on sanoin kuvailla, antaa kuvien puhua puolestaan:

















Government Buildingin alakerrassa oli onneksi selkeät opasteet näköalatorniin haluaville, joten kävimme kiltisti jonottamaan muiden turistien sekaan. Kauaa ei jonossa tarvinnut vanheta ja laukkutarkastuksen jälkeen pääsimme huristamaan hissillä satojen metrien korkeuteen. Näkymät ikkunoista olivat lauantaista Skytreen sivutorniakin huikeammat, sillä olimme nyt vielä kymmeniä metrejä korkeammalla kuin tuossa rakennuksissa. Rakennukset jatkuivat loputtomiin joka suuntaan ja jokunen korkeampi rakennus näkyi sieltä täältä ympäri kaupunkia. Fuji-vuorta emme harmiksemme nähneet, sillä vaikka päivä oli aurinkoinen, oli kaukaisuudessa sen verran sumua ettei vuorta olisi millään voinut nähdä näin pitkän matkan päästä.















Muutamat kuvat napattuamme palasimme takaisin alakertaan ja aloimme etsiä ruokapaikkaa. Harmiksemme lounasaika oli vähän aikaa sitten päättynyt ja suurin osa ravintoloista oli kiinni ennen illallisajan alkamista, mutta onneksemme löysimme auki olevan luomuravintolan, jonka lihapata oli oikein maukasta.



Ruokailtuamme käppäilimme hetken lähiympäristöä ihmetellen ja kuvaillen ja suuntasimme hetkeksi takaisin aseman ympäristön kauppoja katselemaan. Saimmekin melkoisesti aikaa kulumaan valtavassa Bic Camera -elektroniikkakaupassa, jonka valikoimasta löytyi tavaraa elektroniikasta leluihin sekä kosmetiikkaan. Millie löysi kaupasta vartalosuolaa, Ilkka puolestaan reissun ensimmäiset Nintendo-tavarat eli pari Mario-pehmolelua.











Ilta alkoi tässä kohti pimentyä sen verran, että käppäilimme takaisin Government Buildingille ihailemaan maisemia ilta-aikaan. Näkymä olikin vielä huikeampi kuin päivällä, vilkkuvia valoja oli älytön määrä joka puolella ja esim. kaukaisuudessa näkyvät valaistut sillat ja pari maailmanpyörää erottuivat hienosti pimeässä!












Ihailtuamme näkymiä tarpeeksi kauan lähdimme takaisin asemalle päin, käväistäksemme vielä Takashimaya Times Square -nimisessä tavaratalossa, joka on kuulemma Japanin isoin lajiaan. Helkutin isolla juna-asemalla oli aivan älytön ihmisvilinä, kyseessä kun on yksi Tokion vilkkaimmista asemista, ja muutenkin asema oli sekava, emmekä millään meinanneet löytää tietämme tavarataloon. Onneksi eräs alunperin Havaijilta kotoisin ollut, äärimmäisen ystävällinen nainen tuli auttamaan meitä huomattuaan meidän olevan eksyksissä ja neuvottuaan meitä hän jäikin vielä juttelemaan kanssamme hetkeksi. Nainen oli asunut Japanissa 12 vuotta ja hän opetti työkseen lapsille englantia. Saimme samalla ilmaiset donitsit, jotka naisen puoliso oli hetkeä aiemmin käynyt ostamassa. Oikein mukava kohtaaminen siis!









Tavaratalolle olikin melkoisen pitkä kävely ja päästyämme perille kello oli jo niin paljon, että tavaratalon myymäläpuoli oli juuri menossa kiinni, mutta yläkerrassa sijainnut ravintolakerros oli vielä auki. Mitään tavaroita emme siis päässeet katselemaan ja yläkerran ravintolatkin olivat niin kalliita, että lähdimme suosiolla takaisin asemalle päin ja hotellia kohti. Tämä viimeinen visiitti oli siis melko turha, mutta muuten päivä oli oikein mukava, erityisesti Government Buildingin huikeat näkymät iltavalaistuksessa sekä havaijilaisnaisen kanssa jutustelu!

No comments:

Post a Comment