Hehhei, 50. blogitekstimme lähtee tästä käyntiin:
Pilkallisesti "Snoreksikin" nimetty Sanur oli seuraava kohteemme Ubudin apinametsämaisemien jälkeen; kuorsaukseen viittaava lempinimi tullee siitä, että Sanur on yleisesti ottaen melkoisen hiljainen paikka verrattuna vaikkapa kaoottiseen Kutaan. Ja näin olikin, sillä mestan lukuisat rantaravintolat loistivat tyhjyydellään eikä pikkukojuissakaan pahemmin Bintang-kaljapaitoja ostelevia länkkäreitä parveillut, myyjien kovista houkutteluyrityksistä huolimatta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettemmekö me rauhaa rakastavat suomalaiset olisi pitäneet Sanurista!
Päästyämme perille puoli-ilmaisella taksikyydillä hotellillemme, odotti melkoinen ylläri kun vilkaistiin muutoin mukavan oloisen huoneen vessaa; paikan seinät olivat törkykerroksen peittämät ja ne näyttivät siltä, ettei niitä ole kuurattu viimeiseen kymmeneen vuoteen. Emme onnistuneet tinkimään huoneen hinnasta alennusta paskaisen wc:n vuoksi, mutta saimme kuitenkin neuvoteltua paikan henkilökunnan siivoamaan vessan inhimilliseen kuntoon, jonka jälkeen huoneessa kelpasi mukavasti majoittua. Muutamana ensimmäisenä päivänä vaikutti siltä, että olimme hotellin ainoat asiakkaat, eikä seuraavinakaan päivinä näkynyt kuin pari muuta pariskuntaa olevan majoittuneena meidän lisäksemme.
Muutoin ei viikon aikana mitään kummempaa tapahtunut, sillä paikassa ei ollut oikeastaan minkäänlaisia nähtävyyksiä tarjolla. Päivät kuluivat rannalla makoillen ja kirjoja lukien ja iltaisin ruokapaikkaa metsästäen. Parina ensimmäisenä päivänä valitsimme väärän osan rannasta; uimaan pääsi näillä kohdin hyvin hikisesti, sillä vettä oli alle polviin asti ja veteen pääsi korkeintaan kellumaan juuri ja juuri. Onneksi älysimme vaihtaa seuraavana päivänä spottiin, jossa pääsi jo ihan kunnolla polskimaankin. Rannalla oli viikonlopun aikana meneillään myös pienimuotoiset festarit, jossa muutoin rauhallinen rantaelämä sai pientä säväriä, kun lavalla esiintyi bändejä laidasta laitaan; reggaeta, punkia sekä ties mitä metalin alagenrecorea soittavia yhtyeitä saatiin parina päivänä kuunnella enemmän kuin tarpeeksi!
Parhaiten jäi paikasta mieleen iltahämärän aikaan alkavat myrskyt, joiden aikana näkyi kaukana horisontissa lukuisia salamoita pilvien takana. Emme itse jääneet kuin yhden kerran sateen kouriin ja tällöinkin harpoimme paikalliseen tavaratalo Hardy'siin pitämään suojaa, josta samalla Millie löysi itselleen uuden uimapuvun edellisen tilalle ja Ilkka puolestaan pienen puisen hippoveistoksen. Myynnissä oli myös aivan käsittämättömän siistejä puisia kävelykeppejä erilaisilla eläinkuvioilla koristeltuina; Ilkka olisi enemmän kuin mielellään ostanut mukaan parikin tällaista, mutta näillä pakaasiresursseilla oli otettava järki käteen ja ostaa moninkertaisesti pienempi ja kevyempi veistos. Katsellaan tilannetta sitten uudemman kerran, kun ollaan paluumatkalla Suomeen!
Ystävänpäivänä teimme muuten erään hauskan havainnon paikallisesta ravintolakulttuurista; olimme itse viettäneet mukavan rauhallisen rantapäivän tuolloin ja kävimme illalla syömässä yhdessä monista romanttisen näköisistä rantaravintoloista. Paikka oli todella tunnelmallinen, mutta ruoka oli valitettavasti pettymys; Millien kanasalaatti oli suunnilleen nyrkin kokoinen läjä salaatinlehtiä, kurkkua, tomaattia ja kanaa, joka oli tungettu ananaksen kuoreen, eikä Ilkan sinänsä hyvänmakuinen hummerikeittokaan nälkää vienyt, sillä se tarjoiltiin teemukin kokoisesta lautasesta. Jouduimme siis käydä vielä täyttämässä mahaamme pikaruokalassa ja ensimmäisenä vaihtoehtona olisi ollut Pizza Hut. Sisään ei kuitenkaan noin vain päästykään, sillä ravintolan ovella palloili pari-kolmekymmentä ukkelia "jonossa" ja sisällä pöydät olivat tupaten täynnä. Emme olleet uskoa silmiämme; vaikka Pizza Hut todella hyviä lättyjä tekeekin, ei silti itsellä tulisi välttämättä ensimmäisenä mieleen viedä sinne perhettä ystävänpäivän kunniaksi hienolle illalliselle. Parinsadan metrin päässä sijainnut McDonald's tarjosi yhtä suuren yllätyksen, sillä pöydät olivat sielläkin tupaten täynnä ja jono tilaustiskille ulottui ovelle asti. Tällä kertaa emme jonosta välittäneet, vaan mätimme kupuumme vielä tuplajuustot ja jälkkärit, joilla nälkä lähti kunnolla.
Olimme kuulleet toki uutenavuotena tapaamaltamme jenkkipariskunnalta, että Kaakkois-Aasiassa pikaruokaketjut edustavat paikallisille ihmisille kallista ja hienoa ruokaa, ja ihmisten mennessä sinne syömään on kyseessä suorastaan merkkitapaus, kun taas länsimaisessa kulttuurissamme nämä ravintolat ovat monille halvimmasta päästä olevaa shittisapuskaa. Näin saimme omin silmin kokea, että ystävänpäivänä upeat tunnelmalliset rantaravintolat (joista osassa saattoi syödä jopa halvemmalla kuin Mäkkärissä) saivat muutamat hassut asiakkaansa länkkäreistä, kun taas paikallisten juhlapäivälliset tapahtuivat pikaruokaloissa. Melkoisen metkaa meininkiä, ettemme sanoisi!
No comments:
Post a Comment