Rinkkamme pääsivät jälleen reppuselällä kulkeutumaan Fremantlen keskustaan, kun heräsimme hostellissamme valmiina poistumaan sieltä kello 10 aikoihin ja käväisimme hakemassa yllättäen Subwaysta footlongin aamupalaksi. Subia mutustellen odottelimme kyytiä Maijulta noin 200 kilometrin päässä Fremantlesta sijaitsevaan pikkukaupunki Bunburyyn, jossa siis viettäisimme seuraavat päivämme.
Automatka sujui nopsasti uudenkarhealla moottoritiellä, jonka varrelta yritimme parhaamme mukaan spottailla kenguruita tai muita eksoottisia elukoita, mutta harmiksemme näimme ainoastaan hevosia ja lehmiä farmien tiluksilla. Muutoin maisemat olivat melko karun ja kuivan näköisiä, aivan kuten olimme jo lentokoneen ikkunasta spottailleet Perthiin laskeutuessa. Oli mukavaa vaihtelua jälleen puhua suomea jonkun muun kuin pelkästään toistemme kanssa ja mukava oli myös tietää, että samaa tulisimme tekemään seuraavien päivien aikana. Päästyämme perille Bunburyyn meitä tervehtivät Annun ja Virven lisäksi heidän kolme kissaansa: Mango, Mocca ja Coralli.
Ensimmäinen päivä Bunburyssa sujui melko pitkälti kaupassakäynnin, latinofestarivisiitin sekä rannalla käynnin merkeissä. Latinofestareilla oli ilmeisesti esiintynyt jonkinlainen sambakulkue, mutta se oli ehtinyt jo loppua päästyämme perille; viihdyimme siis hetken paikalla olleen livebändin latinorytmien sekä erilaisten ruokakojujen herkullisten tuoksujen parissa, mutta sen jälkeen jatkoimme matkaa kohti rantaa, jossa meitä odotti juuri parahiksi alkava auringonlasku. Nappasimme jokusen foton upeanvärisestä taivaasta ja sen jälkeen menimme visiitille rannan vieressä asuvien Andrewin ja Mattin taloon, jossa Annu ja Virvekin olivat asuneet Bunburyyn muutettuaan. Saimme samalla yhden eläinystävän lisää, kun talon Roxy-koira tuli tervehtimään ja kerjäämään rapsutuksia innokkaasti.
Seuraavasta päivästä eli torstaista ei paljoakaan kirjoitettavaa ole, sillä päivä kului sisällä kökkien johtuen sadekelistä, jota kesti aamusta iltaan. Perjantaina sen sijaan paremman kelin päästessä valloilleen suuntasimme päivällä tsekkaamaan läheisen suoalueen, joka tarjosi omanlaistaan australialaista luontoeksotiikkaa; erinäköisiä sorsalintuja sekä mustia joutsenia parveili alueen vesistössä ja lisäksi vaikuttia näkyjä tarjosi myös suoalueeseen kuulunut metsikkö, jonka pehmeävartiset puut näyttivät aivan kuin jostain hyvinkin creepystä kauhuelokuvasta revityiltä!
Suoalueelta suuntasimme vielä ihmettelemään reissumme ensimmäisiä kenguruita läheiseen villieläinpuistoon, johon olisi ollut maksullinen pääsy; me katselimme näitä söpöjä otuksia ilmaiseksi aidan takaa ja iloksemme yksi näistä pussieläimistä loikki luoksemme sapuskan toivossa ja saimme napattua lähikuvia siitä.
Illansuussa suuntasimme Maijun luo viettämään leffailtaa herkkujen parissa ja tulipahan samalla testattua Nintendon uutta Wii U -konsolia, joka julkaistiin juuri ennen reissumme alkua eli marraskuun lopulla. Mahtava Trine 2 -niminen supisuomalainen peli sujui mainiosti Wii U:n kosketusnäyttöohjainta käyttäen ja arvatkaapa huviksenne, kuinka pahasti Ilkan alkoi tehdä mieli ostaa samanlainen vekotin sitten Suomeen palattuamme!
Lauantaina koitti ensimmäinen kahdesta lähialueille tekemistämme road tripeistä, kun suuntasimme rapufestivaaleille noin 100 kilometrin päässä Bunburysta sijaitsevaan pikkukaupunki Mandurahiin. Tämäkään automatka ei harmiksemme tarjonnut näkymiä kenguruista eikä muistakaan lehmiä tai hevosia eksoottisemmista eläimistä. Järven/joen varrella sijainneella rapufestivaalilla näkyi yllättävän vähän mitään rapuaiheista meininkiä; sen sijaan paikalla oli isojen ihmismassojen lisäksi lukuisia ruokakojuja, joista leijui herkullisia tuoksuja nälkäisten käppäilijöiden kiusaksi! Spottasimme myös lähietäisyydeltä ihka aidon pelikaanin, joka oli melkoisen vaikuttava ja hauskakin ilmestys; tätä isokokoista tirppaa oli kerääntynyt ihailemaan isompikin väkijoukko ja tästä hämmentyneenä pelikaani ehti kertaalleen pistää siipensä uhkaavasti levälleen, ennen kuin vaappui takaisin veteen uiskentelemaan. Ruokakojujen kalliiden atrioiden sijaan luotimme jälleen kerran vanhaan kunnon Subwayhin hakemalla sieltä footlongin. Lisäksi ehdimme ihailla paikalla järjestetyn wakeboarding-kisaan osallistuneiden taitoniekkojen tyylinäytteitä.
Illansuussa suuntasimme ruokakaupan kautta vierailemaan Johnin luokse hänen tiluksilleen, johon hän on aikeissa perustaa beer gardenin, jossa tarjoillaan yli 500 erilaista olutmerkkiä. Hommaa piisaa vielä paljon ennen kuin beer garden on valmis, mutta paikka näytti jo nyt hienolta ja voimme kuvitella, kuinka mahtavalta mesta mahtaakaan näyttää jokusen kuukauden päästä valmiina! Teimme kävelykierroksen ympäri tulevaa beer gardenia ja saimme seuraksemme Johnin kaksi vilkasta tytärtä (joiden nimet ehdimme valitettavasti jo unohtaa) sekä melkoisen pullean mutta kiltin rottweilerin (jonka nimi oli muistaaksemme Butch). Pidimme tytöille seuraa trampoliinin sekä keinujen parissa, kunnes illan pimentyessä oli aika suunnata herkuttelemaan juustolautasen ja grillatun kanan sekä perunoiden pariin. Ruokailun jälkeen jutustelimme hetken Australian ja Suomen välisistä kulttuurieroista, kunnes oli aika lähteä ajamaan takaisin Bunburyyn ja suunnata nukkumaan.
Sunnuntaina oli jälleen road tripin vuoro, tällä kertaa Margaret Riverille, Dunsboroughiin sekä Busseltoniin, joista kaukaisin eli Margaret River sijaitsi noin 100 kilometrin päässä Bunburysta ja muut kohteet luonnollisesti lähempänä! Turha kai mainita, ettei kenguruita spotattu tälläkään autoreissulla. Ensimmäinen pysähdyksemme koitti pienellä juustotehtaalla, jossa pääsi maistelemaan superherkullisia juustobiittejä ja josta olisi tehnyt mieli ostaa kiekko tai parikin näitä herkkuja mukaan matkaan.
Kuulemamme mukaan se aito ja alkuperäinen kultainen lehmä, joka on toiminut inspiraationa ympäri maailmaa nähtäviin värikkäisiin lehmäpatsaisiin.
Margaret Riverin pienessä keskustassa tsekkasimme pari pikkuputiikkia ja samalla pienen myyjäistorin, mutta emme löytäneet mitään ostettavaa. Seuraavaksi suuntasimme rannikolle, jossa järjestettiin ammattilaisille tarkoitettu surffauskisa, jonka voittaja kuittasi mukavan 40000 dollarin pääpalkinnon. Rannikkoa ympäröi jokunen viikko takaperin palanut metsä, joka antoi maisemalle karun ja ehkä tietyllä tavalla Lappimaisen vaikutelman.
Rannikolta matka jatkui kohti suklaatehdasta, jossa nappasimme vastoin sääntöjä parikin kauhallista äärimmäisen herkullisia maistiaisia! Seuraavana vuorossa oli jokusen kilometrin päässä sijaitseva luomuviljelmä, jossa lisäksi valmistettiin hilloja, oliiviöljyjä, likööreitä yms. elintarvikkeita. Herkullisten näköisten vihannesten ja marjojen lisäksi mestan pihalla käppäili tilavassa aitauksessa kanoja. Itse rakennuksessa puolestaan pääsi maistelemaan edellä mainittuja elintarvikkeita sekä likoorejä, jotka eivät olleet lainkaan hullumman makuisia.
Suklaan maistelu in action!
Harmiksemme meille ei selvinnyt, miksi suklaamunissa on matelija-/suomukuviota, mutta tässä näkyy laite joka muotoilee muniin nuo kuvioinnit.
.
Maistiaisten jälkeen suuntasimme Dunsboroughiin, jossa sijaitsi hienon näköinen kasvisravintola. Jopa Ilkka selvisi tilaamistamme salaatti-tomaatti-munakoiso-salaattikastikeleivistä kunnialla, mutta siltikin kämpillä odotellut salamipizza maistui myöhemmin illalla paremmin kuin hyvin!
Viimeisenä kohteena ennen Bunburyyn paluuta oli Busseltonin ranta, jossa sijaitsi eteläisen pallonpuoliskon pisin silta (1841 metrinen hökötys) sekä jäätelökoju, jossa myytiin melkoisen kallista ja ihan oukkidoukkiliinin makuista jätskiä, mutta joka silti hävisi Singaporessa syömillemme Baileysin ja Tobleronen makuisille gelatoille. Ilta ehti jo hämärtyä palatessamme takaisin Bunburyyn lepoilun pariin.
No comments:
Post a Comment