Eilisen harmaan sadepäivän päätimme käyttää uusintavierailuun Newport Centre Mallissa, jossa teimmekin paljon hyviä löytöjä. Oikeastaan kävi niin että päivä oli suurimmaksi osaksi vain pilvinen ja sade alkoi vasta illalla, mutta saimmepa silti päivän kulumaan rattoisasti kauppoja kierrellessä ja kaiken kruunasi erinomainen ruoka, Milliellä sushilautanen ja Ilkalla edullinen teriyaki-kana-ateria. Iloksemme näimme jälleen saman ostarijoulupukin kuin viimeksikin, mutta tälläkin kertaa jätimme väliin pukin polvella istumisen! :D
Sade siis alkoi eilen illalla ja jatkui sitten toki tänään aamulla, jolloin heräämisen jälkeen pohdimme hetken, jaksammeko lähteä minnekään pyörimään tänään vai jäämmekö vain kämpille chillaamaan. Päädyimme kuitenkin lopulta siihen, että tänään tsekkaisimme Bronxissa sijaitsevan baseball-pyhätön, Yankee Stadiumin ja sen jälkeen... jotain! Syynä tähän se, että huomiseksikin on vielä luvattu sateista säätä + isoja mielenosoituksia ja muuta shitstormia ympäri kaupunkia, jolloin ei hirveästi nappaa olla juuttuneena keskellä liikenne- tai ihmiskaaosta. Siispä pikaisen aamupalan hotkittuamme suuntasimme ensin Gavriellen ja sen jälkeen PATH-junan kyydissä Manhattanille, jälleen kerran!
Pääsy Yankee Stadiumille oli helppo, sillä PATH-junasta noustuamme pääsimme samalta asemalta Bronxiin menevän metron kyytiin, joka vieläpä skippasi suurimman osan pysäkeistä ennen Yankee Stadiumia. Perille päästyämme emme kauaa joutuneet stadionia etsimään, sillä se sijaitsi toisella puolen tietä kun olimme nousseet metroasemalta katutasolle. Sadesää kuitenkin hillitsi intoa ihailla stadionia sen pitempään ja napattuamme parit kuvat stadionista suuntasimme suojaan sateelta stadionin kyljessä sijaitsevaan viralliseen Yankees-tuotekauppaan, kun mitään muutakaan mielenkiintoista putiikkia ei ollut näköpiirissä. Kaupassa myytävät tuotteet olivat pitkälti samanlaisia kuin miljoonassa muussakin Yankees-kaupassa ympäri kaupunkia ja pikaisen kierroksen tehtyämme käppäilimme vieressä sijaitsevaan Hard Rock Cafeehen, joka oli molempien kohdalla ensimmäinen vierailu mihinkään kyseisen ketjun ravintoloista. Emme kuitenkaan päässeet nauttimaan ravintolan antimista, sillä ostimme sieltä ainoastaan tuliaisiksi tilatun Hard Rock Cafe -teepaidan, jonka putiikin ystävälllinen myyjä meille oitis löysikin.
Koska Yankee Stadiumia ei päässyt ihailemaan lainkaan sisäpuolelta (paitsi jos olisi mennyt mukaan maksulliselle kierrokselle, jonka yksityiskohtia emme edes jaksaneet mistään sen tarkemmin etsiä), päätimme vielä hetken pihalla palloiltuamme suunnata takaisin Manhattanille, tällä kertaa Upper East Siden slummialueelle halpahalleihin pyörimään. Ensinäkymän halpahalleista saimme heti metroasemalta poistuttuamme, kun kadun toisella puolen sijaitsi Louis Vuittonin vaatimattoman kokoinen ja näköinen liike. Sattuneesta syystä emme kuitenkaan tähän puotiin astuneet, vaan hetkisen suuntia ja karttaa ihmeteltyämme lähdimme kulkemaan ihan toiseen suuntaan, jossa piti sijaita meidänkin kukkaroillemme sopivia/muuten vain mielenkiintoisia mestoja.
Ensimmäinen näistä tulikin vastaan hetken kävelyn jälkeen, kun keskellä pientä plazaa sijaitsi iso lasinen kuutio, jonka keskellä komeili valtava Applen logo. Tämä hyvin epätavallinen sisäänkäynti kätki alleen hyvin epätavallisen kaupan; iso maanalainen, neliönmuotoinen bunkkeri täynnä pöytiä, joiden päällä sijaitsi kymmeniä asiakkaiden testattavaksi tarkoitettuja Maceja, iPhoneja, iPodeja, iPadeja, iGiveupeja yms. iRoskaa, aivan kuin Simpsoneiden Mapple Storessa! Varsinaiset myynnissä olevat oheistuotteet oli kasattu karusti nurkkiin hyllyille ja Applen varsinaiset elektroniikahärpäkkeet olisi ilmeisesti saanut ostettua kysymällä myyjiltä, joita palloili ympäri kauppaa. Koska kummallakaan meistä ei ollut tarvetta ostaa uutta puhelinta tai konetta, tyydyimme ainoastaan kokeilemaan joitakin tavaroita. Millie kyllä vakavasti harkitsi ostavansa itselleen iPhonen, sillä niiden hintalappu täällä on parisensataa pienempi kuin Suomessa, mutta jätti vielä toistaiseksi sen ostamatta.
Apple Storesta ulos kavuttuamme huomasimmekin jo seuraavan kohteemme saman plazan toisella puolen; rikkaan väen suosiman lelukaupan FAO Schwarzin, josta Gavriellekin meille aikaisemmin vihjasi. Gavriellen kuvailujen perusteella emme toki mitään täysin röttelöputiikkia odottaneetkaan, mutta paikka oli silti vieläkin hienompi kuin mitä olimme kuvitelleet. Kaupan ovimiehinä toimivat kaksi lelusotilaiksi puettua kaveria, jotka tervehtivätkin kauppaan astuvia asiakkaita iloisesti. Sisäpuolella meitä puolestaan tervehtivät valtavat pehmoleluvillieläimet, joita hetken ihailtuamme siirryimme katselemaan mitä kaikkea muuta putiikilla oli tarjota.
Vähän matkan päässä lelueläimistä sijaitsi upea pienoisrautatie, joka vuodenajan kunniaksi oli koristeltu jouluisen näköiseksi. Kaupan yläkerrassa puolestaan sijaitsivat astetta perinteisemmät actionfiguurit ja Legot, joiden osastolle oli palikoista pykätty muutama tutunnäköinen hahmo. Lisäksi yläkerrasta löytyi mm. iso osasto pehmoleluja sekä varsinkin Millietä ihastuttanut nukkekotiosasto pullollaan hienoja miniatyyritavaroita. Mainittakoon lisäksi yläkerrassa sijainnut, mm. Simpsoneista tuttu lattiapiano, jonka olisi saanut omakseen hintaan $250,000 (n. 185,000€) sekä Barbie-teemainen pinkki foosball-pöytä, jolle hintaa puolestaan kertyi $25,000 (n. 18,500€). Takaisin alakertaan päästyämme pysähdyimme vielä hetkeksi ihailemaan valtavaa karkkiosastoa, jossa myytiin myös kaikenlaisia hienoja oheistuotteita ja josta Ilkka lopulta osti hienon NES-ohjaimen muotoisen peltisen karkkirasian.
FAO Schwarzista suuntasimme parin blockin päässä sijaitsevaan Niketowniin. Matkalla tuli vastaan lisää halpahalleja, mm. Rolexin, Fendin, Pradan, Dieselin yms. halpismerkkien omia, vaatimattoman näköisiä liikkeitä. Lisäksi näimme Trump Tower -pilvenpiirtäjän, joka ei myöskään ollut kooltaan ihan sieltä pienimmästä päästä. Sateen ja liikenneruuhkan läpi selvittyämme löysimme vihdoin perille Niketowniin, viisikerroksiseen urheiluliikkeeseen täynnä minkäs muun kuin Niken tuotteita. Tämä kauppa oli kuitenkin hyvin äkkiä nähty eikä täältäkään löytynyt mitään hienoja Niken tossuja, joita olemme koittaneet etsiä kaikkialta siitä asti kun saavuimme Nykiin. Päästyämme takaisin katutasolle ja nälän alettua kurnia toden teolla lähdimme kohti Chinatownia, jossa olimme tänään päättäneet jälleen syödä.
Chinatownissa etsimme käsiimme saman paikan, jossa viimeksikin söimme, sillä paikka oli hyvin edukas, ruoka erinomaista ja palvelukin pelasi. Sama oli meininki tälläkin kertaa, vaikkakaan Millien tilaama annos (nautaa osterikastikkeessa) ei ollutkaan ihan niin hyvä kuin viimekertainen kanakeitto. Ilkan tilaama currykana-annos sen sijaan maistui oikein maukkaalta, vaikkakaan se ei ollut läheskään niin tulinen kuin ruokalistalla luvattiin. Ruokailun jälkeen pyörimme hetken halpiskojuissa, tarkoituksena löytää Ilkalle vihdoin ja viimein I<3NY-paita, joskin Turtles-aiheinen semmoinen, joka löytyikin hyvin pian.
Tämän hauskan paidan ostettuamme lähdimme vielä kuluttamaan aikaan NoHoon, sillä Gavriellen kanssa sopimaamme tapaamisaikaan oli vielä pari tuntia aikaa. Sateista kävelymatkaamme piristi eräällä kadunpätkällä eteemme vilistänyt rotta, joka hetken ajan poukkoili autotien reunassa ja syöksyi sitten takaisin koloon josta se oli ilmaantunut. Melkoinen näky sekin! NoHossa suuntasimme jälleen New Era Flagship Storeen, josta Ilkka osti vielä kerta kiellon päälle -meiningillä uuden lippiksen ja Millie puolestaan hienon New York Rangers -pipon. Syötyämme tämän jälkeen vielä Wendy'sissä jälkiruoat lähdimme takaisin kohti Jersey Cityä ja tuttuun tapaan Gavriellen kyydillä takaisin kämpille chillailemaan vilkkaan päivän jälkeen.
No comments:
Post a Comment