4 Nov 2011
Tarkoituksenamme oli tänään lähteä tutustumaan Manhattanille useampaankin kohteeseen, mm. Grand Central Terminaliin, New York Public Libraryyn, Bryant Parkiin sekä Rockefeller Centeriin. Lähdimmekin liikkeelle jo hyvissä ajoin ja pysähdyimme ensin Jersey Cityn Journal Squarelle, jossa Gavrielle halusi käydä parissa dollarikaupassa (A.K.A. paikallisissa Tarjoustaloissa) ja joihin me häntä sitten seurasimmekin. Me emme niistä pahemmin mitään löytäneet, paitsi Millie teki runsaasti hyviä joulukoristelöytöjä eräästä kaupasta. Seuratessamme Gavriellea kävelimme ohi monista mielenkiintoisen näköisistä kaupoista ja Gavriellen jatkettua matkaansa kohti omia asiointejaan Manhattanille, päätimmekin itse jäädä Journal Squaren hoodeille pyörimään ja siirtää alussa mainittuihin kohteisiin tutustumista toiselle päivälle.
Vaikka Journal Squarella on periaatteessa yksi ainoa ostoskatu, löytyi senkin varrelta jo niin monta mielenkiintoista kauppaa, että saimme niissä vaivatta kulutettua monta tuntia. Millie löysi alehinnoin kasan kesäisiä toppeja sekä vaatimattomat 3 paria kenkiä (kengät yht. $45 eli n. 32€), Ilkka puolestaan löysi hyvään hintaan Dickiesin shortsit ($20 eli n. 14€) sekä taas vaihteeksi LRG:tä josta kaupan mukava henkilökunta antoi hyvät alet, tällä kertaa college-housut sekä jälleen yksi t-paita joukon jatkoksi (yhteishintaan $50 eli n. 36€).
Ostoskierroksen jälkeen suuntasimme sapuskalle Gavriellen suosittelemaan Popeyes Chicken & Biscuits -pikaruokalaan, jossa kumpikin tilasimme edukkaat uppopaistetut rapuannokset (hinta $5 eli n. 3,5€). Todella maukkaaksi osoittautunut annos oli myös melkoisen iso ja oli melkein tuskan takana jaksaa syödä se loppuun asti. Annos sisälsi myös todella hyvän piparjuuridipin sekä hieman erikoisen makeahkon leivän (pullan ja sämpylän sekoitus) jota myös biscuitiksi nimitetään. Ilkka luonnollisesti tykkäsi, Millie ei niinkään innostunut tästä voinmakuisesta leipäsestä.
Tämän jälkeen vyöryimme kylläisinä palloina kohti kämppää, jonne oli puolen tunnin kävelymatka. Apunamme onneksi oli jälleen iPod touchin karttasovellus, jonka avulla löysimmme hyvin perille. Kävimme myös matkan varrella ensimmäistä kertaa tutustumassa yhteen lähialueen useista pikkumarketeista, josta ostimme aamupalatarvikkeita. Vaikka valikoima oli pieni, koko paikka melko nuhjuinen ja monien tuotteiden viimeisestä käyttöpäivämäärästä tuli mieleen Simpsonien Kwik-E-Market, löysimme silti tarvitsemamme.
No comments:
Post a Comment