Torstain blogimerkinnän skippaamme jälleen suosiolla, sillä pidimme silloin taasen pelkän chillailupäivän kämpillä; syynä tähän siis jo aikaisemmin mainittu huono sää sekä mielenosoitukset/shitstormit ympäri kaupunkia, joista emme sen enempää jaksaneet kysellä Gavilta, joka oli tietysti tuolloin paikan päällä mukana rähinöissä. Perjantaina päätimme sen sijaan käydä katsastamassa jälleen pari itsellemme uutta aluetta; Central Parkin pohjoispuolen sekä Harlemin.
Ennen näitä käväisimme kuitenkin vilkaisemassa, miltä näyttää World Trade Centerin kupeessa sijaitseva Century 21 -tavaratalo, jonka ohitse olimme kyllä kävelleet monta kertaa, mutta emme olleet vielä kertaakaan menneet sisälle. Meille ei selvinnyt oliko kaupassa aina moinen hulina vai oliko siellä juuri silloin päällä hirveät alet, mutta meininki sisällä oli aivan kuin Stockan Hulluilta Päiviltä; järjetön lauma ihmisiä shoppailemassa merkkituotteita mukamas halvempaan hintaan kuin normaalisti. Meininki oli niin väsyttävää ettemme edes jaksaneet alkaa selailla rekkejä sen tarkemmin; Ilkka vain nappasi nopeasti sovitettavaksi pari Ecko Unltd. -teepaitaa, joista yksi oli sen verran hieno, että se lähti mukaan melkoisesti Pohjoismaiden hintoja edullisemmin. Tehtyämme vielä pikaisen vilkaisun tavaratalon matkalaukkuosastolle lähdimme jatkamaan metrolla kohti varsinaista päämääräämme.
Hyppäsimme metrosta noin puolivälissä Central Parkia, tarkoituksena jatkaa siitä kävellen kohti pohjoista niin kauan kunnes Harlem tulisi vastaan. Astuttuamme puistoon satuimme ensiksi juuri sopivasti monista leffoista ja sarjoista (mm. Sinkkuelämää) tutun The Reservoir -pienoisjärven rannalle, jonka ympäri - aivan kuten elokuvissa/sarjoissakin - juoksenteli jatkuvasti lenkkeilijöitä. Itsehän emme toki näiden trikoosankareiden seuraan liittyneet, vaan keskityimme sen sijaan ihailemaan upean näköistä maisemaa, josta tottakai nappasimme parit kuvatkin. Tämän jälkeen lähdimme jatkamaan kävellen kohti puiston pohjoispuolta. Emme lainkaan tajunneet, että järven ympäri kulkeva tie oli todellakin pyhitetty juoksijoille/kävelijöille niin toden teolla, että sitä pitkin olisi pitänyt kulkea tietyn suuntaisesti ja mehän tietenkin kuljimme juuri väärin päin. Onneksi emme kuitenkaan saaneet kuulla siitä mitään sanomista, eivätkä kyllä monet muutkaan näyttäneet huomanneet tienviittoja.
Puisto oli jälleen kerran todella hienon näköinen, varsinkin kun monessa paikoissa puiden lehdet olivat ruskassa. Emme olisi myöskään voineet toivoa parempaa säätä; vaikkei lämpötilan puolesta mikään shortsikeli enää ollutkaan, aurinko lämmitti silti mukavasti paikoin ja loi puistoon hienon syyspäivän tunnelman! Ainoa vitutuksen aihe täälläkin olivat kanssakulkijat; joillekin ihmisille se näyttää olevan niin käsittämättömän vaikea tehtävä tajuta, että kevyeen liikenteeseen pätee samat säännöt kuin autoliikenteeseenkin, eli kuljetaan siellä tien oikealla puolella! Olisi kiva tietää, käyttäisivätkö nämä idiootit auton ratissakin vasenta kaistaa, kun kerran kävellessä ainakin on aivan pakko mennä väärällä puolella. Huah!
Kokoa Central Parkilla piisaa sen verran, että parikin kertaa pysähdyimme katsomaan karttaa varmistaaksemme, että pysymme oikealla reitillä; emme nimittäin suinkaan kulkeneet puiston läpi menevää isoa asfalttitietä, vaan pitäydyimme syrjäisemmillä pikkupoluilla, jotka puiston loppupäässä johtivat meidät hienon pienen vesiputouksen äärelle, josta emme myöskään voineet olla ottamatta kuvia. Aivan puiston pohjoispuolella tuli vastaan vielä luistelurata sekä hieno lampi, jonka ääreltä Harlem alkoikin jo pilkottaa näköpiirissä.
Harlemiin astuttuamme huomasimme heti aluksi, että se muistutti ulkonäöltään hyvin paljon enemmän muita borougheja kuin Manhattania, etupäässä Brooklynia ja The Bronxia; pilvenpiirtäjiä tai muita korkeita rakennuksia ei näkynyt oikeastaan missään ja kadut olivat täynnä pikkuputiikkeja ja -ravintoloita. Tässä vaiheessa päivää alkoi nälkä kurnia jo sen verran kovaa, että ensimmäinen tehtävä oli löytää ruokapaikka. Gav oli vihjaissut meille aikaisemmin päivällä, että kannattaa kokeilla Harlemissa soul food -ravintoloita, joita sitten koitimme pitää silmällä. Vastaan tulikin jo heti aluksi pari pizzaa ja fried chickeniä tarjoavaa kuppilaa, mutta koska niissä ei näkynyt ruokalistoja ravintolan ulkopuolella, emme vaivautuneet tutustumaan niihin sen tarkemmin. Mielenkiintoiselta kuulosti myös eräs jamaikalaista ruokaa tarjoava mesta, mutta koska sen hintataso oli melko korkea, emme päätyneet sinnekään.
Turhautuneisuus alkoi pikkuhiljaa iskeä jo niin kovaa, että meille alkoi kelvata jo melkeinpä mikä tahansa paikka, josta saisi syötävää kohtuuhinnalla. Paikka, jonne lopulta päädyimme, ei suinkaan ollut soul food -mesta, vaan jälleen kerran pikaruokala: Pomo piilossa -ohjelmastakin tuttu White Castle. Jo ruokalistaa katsomalla selvisi, että White Castle erosi muista hamppariketjuista; yhden normikokoisen/ison hampurilaisen sijaan aterioihin kuului kaksi tai useampi minikokoista burgeria, "normaalit" ranskalaiset sekä pieni juoma. Olipa listalla tarjolla myös isompia, monien kymmenien hampurilaisten satseja, mutta mitään näistä emme sattuneesta syystä tilanneet, vaan otimme kumpikin kahden tuplajuuston ateriat. Päästyämme maistamaan ateroitamme tuli mieleen väkisinkin Suomen oma katastrofiketju, Hesburger: burgerit olivat ihan suht. maukkaita mutta silti ehdottomasti paskempia ja köykäisempiä verrattuna kilpailijoihin, "normaalikokoiset" ranskalaiset surkean pienet ja vähäsuolaiset ja "pieni" limppari taas turhan iso muuhun ateriaan verrattuna. Hintatasoltaan paikka oli samaa luokkaa kuin kilpailijat, joista saa samaan hintaan aivan eriluokkaista sapuskaa kuin nämä lötköt rääpäleburgerit. Hampparilaatikoiden kyljessä olevaan kysymykseen "Did we satisfy your crave?" vastaukseksi tulee ehdottomasti "Fuck no!".
Ainoastaan pahimman nälän karkoitettuamme päätimme jatkaa seuraavaksi matkaa kohti Manhattania, sillä uskoimme pari tuntia Harlemissa palloiltuamme nähneemme suunnilleen kaiken, mitä mestalla oli tarjottavana. Metroon mennessämme satuimme vielä kävelemään ohi kuuluisan Apollo-teatterin, joka ei kuitenkaan paljoa muuta nähtävää tarjonnut kuin ison valokyltin. Manhattanilla päätimme mennä vielä katsastamaan osan Times Squaren kaupoista, joka oli ajankohtaan nähden (perjantain alkuilta) katastrofaalinen valinta; ihmisiä oli joka paikassa aivan järjetön määrä! Teimme aluksi pikavisiitin Times Squaren Hard Rock Cafeeseen, josta kävimme hakemassa vielä toisen reissultamme tilatun tuliaispaidan ja samalla vilkaisimme tietysti tämänkin paikan läpi. Rock tietysti pauhasi kovaa ja seinät olivat täynnä aiheeseen liittyvää sälää, etupäässä Beatles-aiheista, mutta muuta sanottavaa paikasta ei oikein olekaan. Samalla näimme, kuinka joka paikassa alkoi olla jo jouluvaloja sekä -koristeita esillä, kuten parista alla olevasta kuvastakin näkyy.
Teimme vielä pari pikavisiittiä turistikauppoihin, mutta koska valtava ihmismassa alkoi taas käydä hermojen päälle, päätimme alkaa pikkuhiljaa hipsiä kohti kämppää. Matkalla teimme vielä pysähdyksen Macy's-tavarataloa lähellä olevaan KFC:hen, sillä White Castlen miniburgerit eivät todellakaan pitäneet nälkää kauaa ja lisäksi halusimme maistaa KFC:n paljon telkkarissakin mainostettua Famous Bowlia, josta emme ihan tarkalleen tienneet, mitä se piti sisällään. Tästä Famous Bowlista oli tarjolla rajoitetun ajan Cheesy Bacon Bowliksi kutsuttu variaatio, jonka sitten kumpikin tilasimme herkullisen nimen perusteella. Ilkka piti kovastikin tästä sekamelskasta, joka siis sisälsi maustettuja popcorcn chicken -kanapaloja, perunamuusia, kastiketta, maissia sekä nimensäkin mukaisesti juustoa ja pekoninviipaleita. Millie taas ei ollut aivan niin ihastunut tähän annokseen, mutta nälän se kuitenkin vei huomattavasti paremmin kuin White Castlen mätöt!
Syötyämme bowlit loppuun yritimme ottaa yhteyttä Gaviin, jonka kanssa olimme sopineet tapaavamme noin iltakymmenen aikaan. Emme kuitenkaan parin soittoyrityksen saati tekstarinkaan jälkeen saaneet Gavia kiinni, joten päätimmme vielä hetken hengata jossakin ja yrittää sitten uudestaan. Kellon ollessa kuitenkin jo lähempänä 21.30:tä olivat kaikki kaupat jo menneet kiinni, poikkeuksena kuitenkin lähistöllä sijainnut J.C. Penney -tavaratalo, joka yllätykseksemme oli vielä kymmeneen asti auki. Paremman tekemisen puutteessa kävimme sitten tässä tavaratalossa pyörähtämässä ja sieltä lähti vielä matkaan Ilkalle hieno Super Mario -huppari, jota olimme jo aiemmin ihastelleet saman tavarataloketjun toisessa putiikissa, mutta joka oli kalliin hintansa ($60) vuoksi jäänyt kaupan hyllylle. Onneksi Ilkka ei ollut ehtinyt ostaa sitä silloin, sillä nyt hupparin sai kolme kertaa halvempaan hintaan, joten ostamista ei kauaa tarvinnut harkita!
Tavaratalosta poistuttuamme koitimme vielä pari kertaa soittaa Gaville, mutta koska vastausta ei vieläkään kuuulunut, päätimme vain suosiolla lähteä PATH:lla kohti Jersey Cityä. Grove Streetin asemallakaan emme saaneet Gaviin yhteyttä, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi kävellä takaisin kämpille. Kävellessämme hieman eri reittiä kuin normaalisti saavuimme miltei huomaamattamme supermarketin pihaan, joka myös suureksi yllätykseksemme oli vielä auki. Teimme siis vielä pienet myöhäisillan munchies-ostokset ja jatkoimme matkaamme. Kävelymatkalla jalat väsyivät siihen malliin, että otsaan ehti jo melkein alkaa kasvaa sarvi, mutta toisaalta pieni reipas kävely teki ihan hyvää kahden aiemmin syömämme pikaruoka-annoksen jälkeen. Perille päästyämme rojahdimme sängylle lepuuttamaan jalkojamme ja parin Everybody Hates Chris -jakson jälkeen nukahdimmekin jo melko tehokkaasti.
No comments:
Post a Comment