Great Ocean Road

2.4.2013

Heräsimme ennen kuutta ja söimme aamiaisen unisina ja pian jo olimmekin taas ratikassa menossa kohti kaupunkia. Olimme varanneet retken Great Ocean Roadille muutamaa päivää aikaisemmin ja koska emme asuneet keskustassa hostellissa tai hotellissa, tuli meidän raahata itsemme erään hostellin eteen, josta meidät haettiin ensimmäisinä mukaan retkelle chicagolaisen miehen kera. Minibussin muiden paikkojen täyttäminen kestikin noin tunnin verran, jonka ajan yritimme vielä torkkua, ja kun vihdoin kaikki paikat olivat täynnä haettuamme kolmesta eri hotellista ihmisiä kyytiin, pääsimme vihdoin moottoritielle kohti Great Ocean Roadia, jonka 1. maailmansodan veteraanit rakensivat sodanjälkeen työnpuutteessaan.

Ensimmäinen pysähdyksemme oli jollakin rannalla Great Ocean Roadin alkupäässä, jossa meille tarjottiin aamu kahvit ja teet ja keksejä. Opas jutusteli ihmisten kanssa ja kyseli hieman mistä päin kukakin oli kotoisin. Pian jo jatkoimme matkaa ja opas kertoili hieman paikoista tien varrella ja Australian kulttuuriin liittyvistä asioista. Tieto oli aika niukkaa ja itse olisin halunnut kuulla enemmänkin paikallisesta kulttuurista, annoinkin asiasta palautetta seuraaville retkille.

Pysähdyimme vielä toisella rannalla ja näköalapaikalla sekä tien rakentajien muistomerkin kohdalla, ennen kuin menimme ihastelemaan luonnossa asuvia koalia erääseen luonnonpuistoon. Onnistuimmekin näkemään yli kymmenen harmaata karvapalloa korkeissa eukalyptus-puissa. Jotkin koalista liikkuivat hieman ja söivät puiden lehtiä, mutta yhden onnistuimme näkemään liikkumassa oikein kunnolla puun runkoa pitkin yläoksiin päin. Se oli kyllä söpö näky! Harmiksemme emme onnistuneet näkemään muita eläimiä luonnonpuistossa.

Jatkoimme matkaamme lounaalle, joka ei ollut kovin hääppöinen, erääseen pieneen kaupunkiin meren rannalla. Keskustelimme new yorkilais pariskunnan (alun perin kotoisin venäjältä), chicagolaisen ja alabamalaisen kanssa matkustamisesta ja Australiasta ruoan ääressä.

Seuraava pysähdyksemme oli vasta jonkin ajan päästä vanhassa sademetsässä, joka toi Millielle mieleen kovasti Uuden-Seelannin metsät. Tässä sademetsässä oli valtavia puita, jotka kuuluvat maailman suurimpiin heti jenkkien punapuiden jälkeen ja osa näkemistämme valtavista puista oli noin 500 vuotta vanhoja. Oli todella vaikuttava näky katsella niitä alhaalta kymmenien metrien korkeuteen ja kuvitella pitkäkaulaisendinosauruksen astuvan esiin saniaisten seasta ja haukkaavan korkealta puusta muutaman lehden suuhunsa…

Harmillisesti meillä oli vain puolisen tuntia aikaa kävellä pieni lenkki metsässä, jonka vihreyttä ja kasvistoa olisi voinut ihastella vaikka kuinka kauan!

Sademetsän jälkeen noin tunnin ajomatkan päässä oli viimein Great Ocean Roadin pääkohde, eli Twelve Apostles, joka oli myös erittäin vaikuttava näky. Osa ryhmästämme meni helikopteri ajelulle (lisähinnalla tietysti), josta kivet näkyivät varmasti todella upeasti!

Apostolien jälkeen menimme katsomaan Loch Ard , joka oli myös oikein vaikuttava kalliomuodostelma.  Paikkaan liittyi Titanicin tyyppinen tarina, jossa eräs laiva oli ollut neitsyt matkallaan Skotlannista ja haaksirikkoutunut. Vain kaksi ihmistä oli selvinnyt, eräs nuori mies joka pelasti merestä nuoren naisen. He selviytyivät luolassa meren rannalla useita päiviä, ennen kuin mies oli saanut tarpeeksi levätäkseen ja lähti hakemaan apua joutuen kävelemään kymmeniä kilometrejä ennen kuin tavoitti sivilisaation.

 Loch Ard

 Twelve Apostles

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, kävimme vielä katsomassa London Bridgeksi kutsuttua kalliomuodostelmaa, joka oli osittain sortunut vuonna -91, juuri kun muuan pariskunta oli ollut käppäilemässä kivimuodostelman päällä, jääden täten jumiin kiviselle saarekkeelle. Saarekkeelta ei olisi pystynyt hyppäämään mereen eikä millään muullakaan keinolla päästä pois, joten pariskunta joutui odottelemaan tuntikausia pelastushelikopteria, joka lopulta noukki heidät turvaan. Nykyään kalliomuodostelma on siis erillään mantereesta ja seisoo omana lohkareena meressä.

Meillä sen sijaan kävi loistava tuuri, sillä onnistuimme näkemään echidnan eli nokkasiilin vain noin kolmen metrin päässä näköalapaikasta. Se olikin paljon isompi kuin meidän siilimme, pienen koiran kokoinen, ja todella söpö! Räpsimme innoissamme kuvia otuksesta.

Aurinko alkoi laskea ja pian olimmekin jo matkalla takaisin Melbourneen, jossa olimme vasta yhdeksän aikoihin, sillä matka takaisin kesti noin kolme tuntia.