Helmikuu pärähti kohdallamme käyntiin pirteästi klo 8:00 aamuherätyksellä; vuorokausirytmimme kehityttyä vituroilleen jäivät yöunet lyhyiksi eikä uni muutenkaan maittanut, sillä vuorossa oli ensimmäinen lento kahteen kuukauteen ja kaikkihan tietävät, että lentokentällä asiointi menee aina stressiä aiheuttavaksi säätämiseksi, mitä tulikin sitten puoli yötä kelailtua nukkumisen sijaan. Aamupalaksi saimme nauttia ylijäämämaitoa ja suklaakeksejä, joiden jälkeen ryntäsimme ulos kohti metroasemaa ja lentokenttää.
Matka lentokentälle kesti noin tunnin, mikä on yllättävän pitkä aika ottaen huomioon, että pääsimme sinne suoraan kahdella metrolla. Olimme perillä hyvissä ajoin ja vaikkei edellisiltana netissä yrittämämme self-check-in toiminutkaan, ei AirAsian tiskille ollut muodostunut pitkää jonoa, joten saimme laukkumme nopsasti ja kätevästi matkaan. Aikaa lennon lähtöön oli vielä reilu tunti, mutta aika meinasi silti mennä tiukille, kiitos stressivatsatoiminnan!
Käveltyämme pitkähkön matkan kohti lähtöporttia napsimme nopeasti Burger Kingistä purilaisannokset naamariin, ostimme vesipullot lentokoneeseen ja kävimme vielä vaihtamassa Malesian sekä Singaporen ylijäämärahat Indonesian rupliin. Tässähän sitä riittää riemua seuraavaksi kuukaudeksi laskeskella rahamääriä ja hintoja, sillä Indonesian rupla on sen verran pieni rahayksikkö, että hinnat pyörivät kymmenissä-/sadoissatuhansissa.
Yksi reissun tähän asti isoimmista jytkyistä koettiin juuri ennen lähtöporttia sijainneessa karkkikaupassa, josta spottasimme yhden kokonaisen hyllyllisen Fazerin karkkeja ja suklaita. Kyllä, Fazerin karkkeja ja suklaita myynnissä näillä leveyspiireillä!!! Ryntäsimme heti ostamaan Fazerin Sinistä, jota lähtikin matkaan vaatimattomat neljä levyä, kiitos erikoistarjouksen, jossa neljännen levyn sai kaupan päälle. Kun ei kahteen kuukauteen ole päässyt syömään palaakaan aitoa Fazerin Sinistä, oli vaikea olla hamstraamatta sitä kerralla kunnon satsia. Salmiakkia ei valitettavasti täältäkään löytynyt, mutta Fazerin Siniset olivat sen verran iloinen ylläri, ettei pahemmin haitannutkaan salkkarin puute!
Lento oli myöhässä n. 45 minuuttia, mutta odottelun jälkeen päästiin vihdoin matkaan kohti Indonesiaa ja Balin saarta. Nukuimme molemmat miltei koko lennon ajan ja aloimme heräillä vasta kun kone oli jo melkein perillä Denpasarin lentokentällä, josta matkamme jatkuisi turistien suosimaan Kutan kaupunkiin. Lentokentällä meitä odotti jälleen viisumi- ja maahantulosäätö, mikä sujui kuitenkin yllättävän nopeasti. Vielä isompi yllätys koitti matkalaukkuhihnalla, kun kaikki oman lentomme matkalaukut olivatkin jo tulleet perille ja odottivat siistissä kasassa, jonne meitä opastivat kaksi lentokentän "työntekijää". Eipä tosiaan kauaa tarvinnut odotella ensimmäistä huijausyritystä, sillä sitä nämä kaksi "työntekijää" juuri meille yrittivät tehdä; he kantoivat avuliaasti rinkkamme puolestamme läpivalaisuun ja sen jälkeen nurkan taakse oikeiden turvallisuusvirkailijoiden silmien ulottumattomiin, jossa näiden konnien oikeat aikeet paljastuivat heidän alkaessa salamyhkäisesti pyytelemään meiltä rahaa heidän palveluistaan. Kohteliaasti kieltäydyimme kunniasta ja ilmoitimme kykenevämme kyllä itsekin kantamaan rinkkamme; onneksi ukkelit eivät alkaneet rähisemään sen enempää vaan poistuivat paikalta ja jättivät meidät rauhaan.
Matkaoppaista lukemamme skenaario yli-innokkaista kyydintarjoajista kävi toteen astuttuamme lentokentän ovista ulos; samantien kimpussa oli äijiä huutelemassa "taxi taxi, where you go, taxi taxi taxi!" ja tarjoamassa kyytiä ylikalliilla hinnoilla. Matkasta väsyneinä halusimme vain pian hotellille, joten otimme erään minivan-taksin, joka oli puolet halvempi kuin monien muiden kyydintarjoajien hinnat. Liikenne Balilla, aivan kuten olimme lukeneet, on silkkaa kaaosta; autoja kridlokkissa, tööttäilyä, kymmenen miljoonaa skootteria ja kaistapäisiä harakiri-trolleja niiden kuskeina. Näiden välissä jalankulkijat yrittävät henkensä kaupalla päästä liikenteen läpi jäämättä ajoneuvojen alle! Lentokentän ympäristössä oleva seutu oli aivan karmean näköistä ja rupuista ja katselimmekin kauhuissamme, että olemmeko palanneet takaisin Bangkokiin. Onneksi taksin päästessä Kutan keskustaan maisemat parantuivat huomattavasti; rakennukset olivat siistimpiä, näkyviin tuli älytön määrä Quiksilverin, Rip Curlin yms. surffimerkkien omia liikkeitä ja näimmepähän Ilkan suureksi iloksi myös yhden Wendy'sin reitin varrella!
Aivan sairaan hyvä mangopirtelö!!
Taksi toi meidät perille oikealle hotellille ja kirjauduttuamme sisään hotelliin veimme rinkat huoneeseemme ja lähdimme heti metsästämään syötävää, sillä BK:n purilaisista oli jo kulunut aikaa jonkin verran ja nälkä alkoi kurnia. Vilkaisimme ohimennen myös hotellimme uima-allasaluetta, joka ei ole mikään maailman isoin, mutta eiköhän siellä tule vietettyä silti laatuaikaa seuraavien päivien aikana! Kapeat kulkutiet veivät meidät rannan vierellä olevalle ulkoilmaostarille, jossa ravintolavaihtoehtoja piisasi niin maan perkuleesti, että valinnanvaikeus pääsi iskemään pahan kerran! Päädyimme lopulta Nanny's Pavillon -nimiseen mestaan, jonka sisustukseen ja visuaaliseen ilmeeseen oli panostettu toden teolla. Annokset olivat maukkaita, halpoja ja täyttäviä ja Millien ottama mangopirtelö todella herkullista! Kylläisinä teimme vielä pienen kierroksen ostarilla, kunnes lähdimme hipsimään takaisin hotellille. Paluumatkasta meinasi tulla pienimuotoinen seikkailu kun olettamamme oikoreitti kujien (tai paikallisella kielellä sanottuna gangien) osoittautuikin hyvin aikaa vieväksi kiertoreitiksi, josta onneksi löysimme perille kyselemällä neuvoa paikallisilta. Tämän seikkailun jälkeen kaupasta ostamamme huurteiset holijuomat maistuivat erityisen hyviltä!
Kokonaisuudessaan vietimme Kuta beachilla 5 yötä, Kuta on siis Balin pahin turistirysä jonne kaikki nuoret Australialaiset tulevat surffaamaan ja ryyppäämään. Englantia aussiaksentilla kuuluikin joka paikasta.
Kutalla pari ekaa päivää oli ihan ok, mut loppupäivinö koko paikka alkoi ottaa todenteolla päähän. Missään et saa olla rauhassa kun koko ajan joku yrittää myydä jotakin ja rannallakin ne myyjät jäi välillä hengailemaan viereen vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Hinnoista huomasi kyllä että on low season menossa kun monet yrittivät epätoivoisesti myydä jotakin 1 dollarilla.
Toinen minkä kanssa todella meni hermot oli kaoottinen liikenne! Liikenne tuntui paikoitellen oleva pahempi kun Thaimaassa ja kujat kaikkialla olivat niin kapeita ja ahtaita, ettei niissä millään meinannut mahtua kävelemään skootterien ja autojen kanssa samaan aikaan... Ja niitä hemmetin päriseviä rakkineita oli koko ajan joka paikassa! Ja kun tämä liikennekulttuurikin täällä on niin ihanan täydellisen kaoottista ja kävelijälle ei ainakaan tietä koskaan anneta.
Likaisuus kaduilla ja rannalla on jotakin aivan uskomatonta. On hyvin vaikeaa ymmrtää miksei rantaa ja katuja pidetä hyvässä kunnossa, sillä siisteys on yksi viehättävä syy turisteille matkustaa kuhunkin kohteeseen. Vaikea uskoa että kierrätys olisi nykyaikana tiedonpuutteesta kiinni. Aasiassa on kyllä monessa paikassa vaikuttanut siltä ettö paikallset eivät välitä yhtään siitä onko jossakin roskaa tai ei, että kyllä ne turistit tulevat kuitenkin.
Melu Kutalla on uskomattoman kamala jatkuvasti, jos ei joku myyjä rääy korvaasi niin joku taksi tööttää kohdallasi tai skootteri saa sinut kuuroksi tai paikallinen vaimo huutaa miehelleen tai kakara kiljuu ja juoksee ympärilläsi...
Voit siis kuvitella ettei meistä tullut Kutan suurimpia faneja. Auringonlaskut rannalla olivat kyllä upeita ja ruokakin oli kohtalaisen hyvää. Indonesialaiseen ruokatarjontaan ainakin Kutalla Millie oli hieman pettynyt.
Kutalla päivämme menivät hyvin rennoissa meiningeissä, yleensä skippasimme aamiaisen ja menimme suoraan lounaalle kahden aikoihin, siitä jatkoimme rannalle, jossa hengailimme pimeän tuloon asti ja etsimme sitten toisen ruokailupaikan. Ruokailtuamme illallisen, menimme yleensä kaupan kautta vielä hotellin uima-altaalle ja mukanamme oli yleensä jokin alkoholillinen iltajuoma.
Parina päivänä käytiin vähän enempi kävelemässä rantakadulla, joka johti Kutan keskustaan, jossa oli paljon kauppoja. Emme kuitenkaan löytäneet mitään kummempaa kauppojen tarjonnasta koko aikana Kutalla ollessamme.
Johnny Rocketsissa oli hyvät salaatit!
Muistomerkki 2000-luvun alussa tapahtuneen terroristi-iskun uhreille.
No comments:
Post a Comment