Skipatkaamme suoraan lauantaihin A.K.A. ensimmäiseen kokonaiseen päivään piskuisessa kaupunkivaltio Singaporessa, sillä matkustuspäivänä perjantaina ei sen kummempaa tapahtunut; lyhyesti sanottuna matkasimme bussilla 5 tuntia Melakasta Singaporeen, rajanylitys sujui pienemmällä säätämisellä kuin Malesiaan tullessa ja saimme ensimmäisen illan kulumaan sillä, että taistelimme netissä saadaksemme pientä hyvitystä Airbnb:n kautta majaamastamme majoituksesta, joka ei ollut täysin sitä, mitä oli luvattu. Majoituksemme osoittautui nimittäin yhdeksi huoneeksi osana isompaa asuntoa, jossa haisee vahvasti keskeneräinen remontti ja jonka keittiö ei ollut lainkaan käyttökunnossa, vaikka nettisivun ilmoituksessa oli luvattu muuta. Huone itsessään oli ihan OK, vaikkei se ollutkaan täysin sama mitä kuvissa näkyi. Hostimme lupasi onneksi antaa osan rahoista takaisin, toivottavasti näin käy ettei tarvitse lähteä isompaan sotaan Airbnb:n kautta!
Mutta, lauantaihin päästäksemme; herättyämme puolenpäivän tienoilla lähdimme ensimmäisenä kokonaisena Singaporen päivänämme tutustumaan Marina Bayn alueeseen, joka kuuluu Singaporen ykkösnähtävyyksiin. Paikka löytyy kävelymatkan päästä Chinatownissa sijaitsevasta majapaikastamme, joten meidän ei tarvinnut alkaa säätämään julkisilla kulkuneuvoilla lainkaan. Rupuinen Chinatown vaihtui muutaman sadan metrin jälkeen maisemaksi, joka muistutti kovasti New Yorkia; loistoautot ajelemassa uutuuttaan kiiltävien, järjettömän korkeiden pilvenpiirtäjien seassa. Tuntui kuin olisimme yhtäkkiä siirtyneet ihan toiseen kaupunkiin!
Päivä oli niin tukahduttavan kuuma, että pysähdyimme joksikin aikaa istuskelemaan puistoon, joka sijaitsi jo Marina Bayn tienoilla. Kuuluisaan Marina Bay Sands -hotelliin ja ostoskeskukseen oli enää muutama sata metriä matkaa, jota pääsimme jatkamaan Millien otettua pienet nokkaunet. Ennen hotelliin/ostoskeskukseen menoa pysähdyimme vielä pikaisesti Marina Baysta kertovaan näyttelyrakennukseen, josta saimme eräältä oppaalta matkailuvinkkejä Singaporea koskien. Ulkopuolelle päästyämme emme voineet olla ottamatta kuvia lahdesta, sen verran upealta alue näytti!
Ostoskeskus oli, kuten arvata saattaa, kaikkea muuta kuin vaatimaton; ylikalliiden vaatemerkkien liikkeitä näkyi toinen toisensa perään ja sekaan mahtui jokunen ravintola, jotka nekään tuskin mistään halvimmasta päästä olivat. Ostoskeskuksen keskiosasta löytyi myös pieni kanaali, jossa jokunen gondoli souteli hiljalleen eteenpäin. Arvelimme, että meillä tuskin on tarvetta muutaman tonnin hintaiselle Louis Vuittonin laukulle, joten skippasimme suosiolla tämäntyyppiset kaupat tyystin ja keskityimme koluamaan normaaleja kauppoja, mitään niistä löytämättä. Välissä kävimme ottamassa parit ulkoilmakuvat ostarin kattotasanteella, jonka jälkeen suuntasimme syömään täpötäyteen food courtiin.
Lisäksi ostoskeskuksesta löytyi galleria, jossa oli esillä erilaisia (jalo)kivi-/puulajikkeita sekä niistä tehtyjä teoksia ja nappasimme sieltäkin parit kuvat.
Syötyämme oli aika suunnata katsastamaan Marina Bay Sands -hotellia sisältäpäin. Kyllähän tuolla kelpaisi majoittua, sen verran upealta paikka näytti! Hotellin keskeltä kulki kävelysilta ulkopuolelle, josta pääsi katselemaan Gardens by the Bay -nimistä valtavaa puistoaluetta, jossa oli musasta päätellen käynnissä pienenlaiset festarit. Puistoalueen ykkösnähtävyys olivat valtavia puita muistuttavat metallirakennelmat, joihin on tarkotus kasvattaa elävää kasvustoa muutaman vuoden kuluessa.
Puistosta palasimme jälleen takaisin ostarille syömään ja koluamaan vielä kauppoja siksi aikaa, kunnes ostarin ulkopuolisella lahdella alkaisi veden päällä pidettävä show, joka olikin hienon näköistä katseltavaa. Show'n päätyttyä suuntasimme vielä ihailemaan Gardens by the Bay'ta uudemman kerran, tällä kertaa iltavalaistuksessa, minkä jälkeen alkoikin olla sopiva sauma hipsiä takaisin majapaikkaan. Päätimme kävellä tällä kertaa eri kautta metallisen sillan, ulkoilmateatterin sekä jättimäisiä koppakuoria muistuttavien teatterirakennusten ohi. Saavuimme pitkän kävelyn jälkeen eräälle jokialueelle, joka oli täynnä ihmisiä, ravintoloita sekä muuta riehakasta meininkiä, mm. benjivaijeristunttilaitteita! 11 tunnin hengailun ja ihmettelyn jälkeen uni maittoikin jo hyvin.
Sunnuntain päätimme pyhittää tutustumalla Singaporen Botanic Gardensiin, joita on kovasti kehuttu. Singaporehan tunnetaan muutenkin hyvin vehreänä ja puistoisana suurkaupunkina, mutta näistä puistoista erityisesti Botanic Gardensit on suositeltu tsekattavaksi Singaporeen matkatessa. Metromatka Botaniciin kesti jonkin aikaa, johtuen osittain siitä, ettemme täysin hoganneet Singaporen metrolippusysteemiä, joka pienen kyselyn jälkeen osoittautuikin hyvin simppeliksi, joten matka pääsi jatkumaan. Metropysäkki sijaitsi suoraan puiston reunalla, joten eksymisen vaaraa ei ollut.
Päivä ei tuntunut yhtään sen viileämmältä kuin edellinenkään, mutta tällä kertaa sentään tajusimme suojautua riittävällä määrällä aurinkorasvaa sekä sopivalla vaatetuksella. Istahdimme syömään 7-Elevenistä ostamamme kuivahkot kolmioleivät erään lammen äärelle, minkä jälkeen lähdimme tutustumaan puistoon tarkemmin. Puisto oli sen verran iso, ilma polttavan kuuma ja lisäksi olimme vielä edellisestä päivästä sen verran uupuneita, ettemme todellakaan jaksaneet tutustua koko puistoon. Ensimmäisenä kohteenamme oli Healing Gardens -niminen alue, minne oli koottu maailman tunnetuimpia parannuskasveja; alueella olisi löytynyt luettavaksi tietokylttejä kasveja koskien, mutta emme jaksaneet lukaista kuin murto-osaa niistä.
Parannuspuutarhan jälkeen matka jatkui upeaan esihistoriateemaiseen fossiilipuutarhaan, jossa eläinfossiilien sijaan esillä oli kivettyneitä puita sekä muita muinaisen näköisiä kasveja ja kiviä. Osiossa kuljettiin mäkistä polkua pitkin ja paikassa oli mahtava ja rauhallinen tunnelma; mikäli kloonatut verenhimoiset dinosaurukset lasketaan luvusta pois, olisi paikka hyvinkin voinut olla kuin suoraan Jurassic Parkista!
Jurakautisen polun jälkeen lähdimme köpöttelemään takaisin kohti metroasemaa, jonne olikin yllättävän pitkä matka. Reitin varrella vastaan tuli "jalkoja rentouttava kivipolku", joka olisi ollut tarkoitus kävellä läpi paljain jaloin. Polku oli täyttä kidutusta ja paruimme tuskasta kivien pistellessä jalkapohjia, kunnes suosiolla laitoimme kengät takaisin jalkaan. Kivuliaasta kivipolusta selvittyämme istahdimme vielä hetkeksi penkille huilahtamaan ja pitämään huolta nestetasapainosta, kunnes pomppasimme jälleen metroon matkalle kohti Orchard Roadin ostoskatua.
Orchard Roadin metropysäkki sijaitsi erään ostoskeskuksen alapuolella ja ihme kyllä, täältä löytyi jopa H&M, joita on ollut todella harvassa reissun varrella! Ilkka osti itselleen uuden hihattoman paidan edellisen mentyä kuraiseksi Malesiassa, minkä jälkeen matka jatkui muita kauppoja ihmettelemään. Kaupat olivat täällä onneksi astetta normaalimpia kuin Marina Bay'ssa, mutta muuta ostettavaa ei tällä erää kuitenkaan löytynyt. Orchard Road sijaitsee periaatteessa kävelymatkan päässä majapaikastamme, mutta lähdettyämme tämän valtavan tien varrelle emme olleet lainkaan varmoja, mihin päin pitäisi lähteä suunnistamaan, joten lähdimme matkaamaan takaisin metrolla. Haimme kuitenkin ensin vielä iltapalaa, Millie vanhasta kunnon Subwaysta ja Ilkka puolestaan Burger Kingin herkkuhamppareihin luottaen.
Maanantai 28.1.2013
Saimme Kuala Lumpurissa ollessamme hyvän vinkin Singaporea koskien; täällä nimittäin sijaitsee Sentosa Island -nimellä kulkeva huvitusten saari, jota myös Aasian Puuhamaaksi voitaneen kutsua. Emme missään nimessä kuvitelleetkaan jättävämme tätä mestaa väliin, varsinkin kun koko maan parhaat hiekkarannat sijaitsevat siellä, lukuisten muiden huvitusten ohessa.
Yritimme lähteä liikkeelle hyvissä ajoin siinä kuitenkaan onnistumatta; kello oli jo hyvässä vaiheessa iltapäivää päästyämme vihdoin matkaan, mutta emme antaneet sen häiritä meitä. Lyhyt metromatka vei meidät taas vaihteeksi eräälle ostarille, josta pienen sekoilun jälkeen löysimme tiemme meren äärelle, josta lähti kävelypolku Sentosan saarelle. Paikasta tuli pakostikin mieleen Disneyn Pinokkio-elokuvasta tuttu Huvitusten Saari, vaikkakaan emme uskoneet löytävämme saarelta Tappelutaloa saati tupakkaa ja sikareita jakelevia intiaanipatsaita; niiden sijaan näköpiiriimme osui jo vastarannalta asti näkyi ties minkälaisia härveleitä ja hurveleita ja hieman sivummassa, korkealla merenpinnan yläpuolella kulki myös kaapelia pitkin rykelmä gondolihissejä, joista aukesi taatusti aivan tajuttoman upeat näkymät niin saarelle, merelle kuin muuhun Singaporeenkin päin!
Kävelysilta oli puolisen kilometriä pitkä, minkä jälkeen piti maksaa 1 Singaporen dollarin (n. 0,60€) hintainen pääsymaksu saarelle päästäkseen. Saimme pääsylippujen lisäksi alueen kartan, joka osoittautui melko epäluotettavaksi. Kävelyreitti rantoja kohti kulki monien saarten nähtävyyksien läpi; lukuisia erilaisia suihkulähdehärveleitä, kauppoja, jättimäinen Merlion-leijonapatsas, puistoistutuksia, iFly-tuulitunnelimesta sekä aivan reitin alussa ollut Universal Studios -huvipuisto, jonne olisimme todella kovasti halunneet mennä, mutta jonka jouduimme valitettavasti jättämään väliin riistohintaisten pääsylippujen vuoksi.
Ranta löytyi lopulta pienen käppäilyn jälkeen. Oli mahtava fiilis päästä jälleen pitkästä aikaa rannalle ja uimaan, sillä edellisen kerran olimme rannalla Langkawilla uuden vuoden tienoilla ja silloinkaan Millie ei käynyt uimassa. Päivä oli jälleen hiostava, joten mikäs sen parempi kuin pulahtaa juuri sopivan vilvoittavaan meriveteen pesemään hiet pois! Viivyimme rannalla parisen tuntia, jonka jälkeen siirryimme vielä lännemmäksi toiselle rannalle ja hakemaan 7-Elevenistä vettä ja purtavaa. Tarkoituksena olisi ollut käydä vielä saman päivän aikana katsastamassa saarella sijaitseva maailman isoin akvaario, S.E.A. Aquarium, mutta kello oli jo niin paljon että päätimme siirtää akvaariokäynnin toiselle päivälle ja nautiskella rantaelämästä.
Illan hämärtyessä lähdimme hiljalleen hipsimään takaisin manner-Singaporen suuntaan. Sitä ennen käppäilimme vielä hetken rantahietikossa, josta spottasimme rannalle ajautuneen meritähden, jollaista emme olleet kumpikaan vielä nähneet luonnossa. Ihmettelimme tätä hassua otusta jonkin aikaa, kunnes päästimme sen takaisin vapaaksi mereen. Saaren ilmainen bussikuljetus vei meidät takaisin samalle kävelyreitille, jota pitkin olimme aiemmin päivällä kulkeneet rannalle ja näimme nyt samat näkymät iltavalaistuksessa. Upean näköistä kerrassaan!
Päivän shoppailutarvetta yritettiin tänään täytellä saman ketjun karkkikaupassa, joka sijaitsi myös Kuala Lumpurissa; muuta ei tällä kertaa tarttunut matkaan, kuin parit kuvat kaupan ulkopuolelta. Shoppailu jatkui vielä käveltyämme saarelta takaisin mantereen puolella sijaitsevaan ostoskeskukseen, josta yritimme kuumeisesti metsästää Millielle uusia aurinkolaseja aiemmin päivällä hajonneiden tilalle, tuloksetta kylläkin. Nälän sen sijaan onnistuimme selättämään erään ravintolan herkullisilla lasagne-annoksilla ja jälkkäriksi Millie nappasi vielä metroaseman lähellä sijaitsevasta italialaisesta jäätelökojusta kupillisen Baileys-jäätelöä, joka maistui tismalleen tältä herkulliselta kermalikööriltä. Äärimmäisen hyvää!
No comments:
Post a Comment